Kylän talot ja rakennukset

Kylän talojen määrä vakiintui 1600-luvun kuluessa kolmeksi ja niitä alettiin kutsua nimillä Kohmo, Rasi  ja Huhko. Kukin jaettiin kahtia 1700-luvulla ja nimettiin etuliitteillä Iso ja Vähä. Syntyneistä kuudesta taosta on jäljellä neljä: Iso- ja Vähä-Kohmo sekä Iso- ja Vähä-Rasi. Ne sijaitsevat yhä 1700-luvulla syntyneillä tonteillaan. Molemmat Huhkot on yhdistetty Iso-Rasiin.

Talojen jaot 1700-luvulla tapahtuivat veljesten kesken, joten molemmissa Kohmoissa ja molemmissa Raseissa oltiin keskenään sukulaisia.  Iso-Kohmo periytyi pisimpään yhdellä suvulla, sillä Kohmot asuivat taloa 1650-luvulta 1970-luvulle. Rasin suku on tullut mäelle 1720-luvulla, Iso-Rasin viimeksi omistaneet Haavistot 1870- ja Vähä-Kohmon Ruskomaat 1910-luvulla.

Mäen nykyiset päärakennukset ovat noin 1800-luvulta (Iso-Rasin kuitenkin vuodelta 1916), ja ulkorakennukset pääosin 1920- ja 1930-luvuilta. Vanhin rakennus lienee luhtiaitta 1700-luvulta, mutta myös päärakennuksissa voi olla yhtä vanhoja osia.

Heinätalkoissa. Kuva: TMK/Valokuva-arkisto
 
Kaupunginosa/Alue: