Opiskelijan elämä Turussa

Olet mahdollisesti miettimässä tai jo tehnyt elämäsi parhaimman päätöksen. Olet päättänyt hakea opiskelemaan Turkuun. Riippumatta koulusta johon olet hakenut, Turku tarjoaa kaupunkina mahdollisuuksia meille jokaiselle. Aina aamun ensimmäisistä luennoista kahvin voimaannuttamina, lounaista Assarilla luokkakavereiden kanssa ja haalaribileistä keskustassa, Turku on täynnä tekemistä opiskelijoille.

Uusi kaupunki, uusi koulu ja uudet ihmiset

Muistan ensimmäisen oman koulupäiväni ja ilmassa leijailleen jännityksen. Uusi kaupunki, uusi koulu ja uudet ihmiset. Kelan ateriakortit, valtavan kokoinen kampus ja uudet luokkakaverit sekä haalareihin pukeutuneet tuutorit. Niin paljon asiaa, että eihän siinä meinannut nuori fuksi edes pysyä perässä.

Lämmin elokuu ja Kupittaan puiston nurtsi kuitenkin kutsuivat, ja pian ihmeteltiinkin jo omien ainejärjestöjen silloin ehkä hieman hupsuilta vaikuttaneita perinteitä ja tapoja.

Opiskelijoiden huikea yhteisöllisyys

Seuraavina viikkoina tutuiksi maisemiksi muodostuivatkin Aurajoen ranta, jota pitkin kävelimme kohti aamun ensimmäisiä luentoja, opiskelijahintaista kahvia myyvän kahvion seinät sekä pääkirjaston loputtomat hyllyvälit. Fölin ja puhelimen kanssa suunnistaen sitä toistaiseksi on onneksi selvitty kaikkialle, on ollut sitten tarve löytää Q-talo, kaverin kämppä YO-kylän sokkeloista tai se sunnuntaisin auki oleva opiskelijaravintola.

Yksi tärkeimmistä asioista, jotka olen kokenut omakseni täällä, on ollut se huikea yhteisöllisyys joka paikallisilla opiskelijoilla on. Aina niistä hetkistä kun on meinannut nukahtaa auditorioon, nauranut ainejärjestön sohvalla maha kippurassa tai kiertänyt kaupungilla haalarit jalassa, tärkeintä ovat olleet ihmiset, jotka olen saanut tavata matkan varrella. Sinä, minä ja me kaikki nykyiset ja tulevat opiskelijat päätämme, millaisena opiskelijakaupunkina Turku nähdään tänään ja tulevaisuudessa.

Turussa on hyvä olla, elää ja opiskella

Kaikista mahdollisista vaihtoehdoista, joita aikoinani harkitsin paikoiksi asua, elää ja opiskella, en voisi olla onnellisempi, että päätin hakea opiskelemaan Turkuun. 

Täällä on ihmisen hyvä olla, elää ja opiskella. On sitä sit kummalt pualt jokee tahansa.

Terveisin Matias Sillamäki


Kirjoittaja on Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO:n hallituksen varapuheenjohtaja.