Avustus peruskorjaukseen ja kunnostukseen

Kuka voi hakea?

Avustusta peruskorjaukseen ja kunnostukseen voivat hakea turkulaiset yhteisöt, joiden toiminta keskittyy Turkuun.

Mihin myönnetään?

Avustuksella tuetaan turkulaisten yhteisöjen kiinteistöjen sekä huoneistojen kunnossapitoon ja peruskorjaukseen kohdistuvia kustannuksia.

Avustuksen määrä on enimmillään noin puolet arvioiduista kokonaiskustannuksista. Avustus maksetaan suhteellisena toteutuneiden kokonaiskustannusten mukaan, eli mikäli hakemuksella esitetyt kokonaiskustannukset eivät toteudu täysimääräisenä, vähennetään maksettavaa avustusta samassa suhteessa.

    Milloin ja miten haetaan?

    Peruskorjauksien ja kunnostuksien avustushaku on auki ympäri vuoden. Avustushakemuksia käsitellään kootusti 3–6 kertaa vuoden aikana riippuen saapuneiden hakemusten määrästä.

    Avustusta haetaan sähköisellä lomakkeella Kulta2 -avustusjärjestelmän kautta.

    Hakemuksen liitteet

    Avustushakemukseen voi liittää dokumentteja, joiden hakija arvioi helpottavan avustuksen valmistelua, esimerkiksi korjauksen talousarvion ja tarjousehdotuksen.

    Avustuksen maksatus

    Avustuksista päättää Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta. Lautakunnan kokouspäivämäärät löytyvät TÄÄLTÄ.

    Hakijan tulee toimittaa hakemuksen yhteyteen tositekopiot toteutuneista kokonaiskustannuksista. Avustus maksetaan hakemuksessa ilmoitetulle yhteisön pankkitilille, kun hakemuksessa mainittu peruskorjaus tai kunnostus on toteutettu.