Projektiavustukset

Ammattilaiset: Kategoria 4, projektiavustukset

Avustus on tarkoitettu turkulaisille taiteilijaryhmille uusien ja innovatiivisten projektien toteuttamiseen sekä projekteille, joilla edistetään asukkaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä, hyvinvointia tai sosiaalista tasavertaisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin. Avustus on kertaluontoinen ja tarkoitettu ensisijaisesti ammattilaisryhmille.

Avustus on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen, ei muihin kiinteisiin kuluihin, kuten vuokrakuluihin tai laitehankintoihin. Projektiavustusta ei ole tarkoitettu toimijan, kuten yhdistyksen, yleisen toiminnan rahoittamiseen. Projektin tulee tuottaa taiteellinen tulos Turun kaupunkiin tai sen tulee luoda uusia malleja kulttuuripalveluiden tuottamiseen.

Arvioinnin perusteena on taiteellisen laadun lisäksi innovatiivisuus, kaupungin vetovoiman lisääminen sekä projektin monipuolisuus, yhteistyö muiden toimijoiden kanssa sekä yhteistyökumppaneiden määrä. Projektiavustusta ei pääsääntöisesti myönnetä sellaiselle yhdistykselle tai taiteilijalle, joka saa jo avustusta tai apurahaa jostakin muusta kategoriasta.