Kestävän kasvun Turku

Vain kasvavat kaupungit ovat tulevaisuudessa vahvoja huolehtimaan asukkaidensa hyvinvoinnista. Kaupungistuminen on vahva, keskittävä ilmiö. Jotta Turku on menestyjien joukossa tulevaisuudessakin, tarvitsemme nyt rohkeita, eteenpäin katsovia päätöksiä ja uutta kumppanuutta ja yhteistyötä eri tahojen kanssa.

Kasvu tarkoittaa uusia asukkaita, uusia yrityksiä ja uusia työpaikkoja eli verotuloja ja investointeja. Kaupunkikehitys tarkoittaa kaupungin rakentumista ja rakentamista tukemaan kasvua, luomaan viihtyisää asuin- ja yritysympäristöä ja rakentamaan kestävää, energiatehokasta kaupunkiympäristöä. Turku kasvaa kestävästi eli tiivistämme kaupunkia täydennysrakentamalla hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle, huomiomme lähiluonnon ja viheralueiden merkityksen niin viihtyvyyden kuin ilmastonmuutokseen varautumisen näkökulmasta ja tarkastelemme palveluverkkoa uudet asuinalueet huomioiden.

Huomioimme kaupungin rakentumisessa turvallisuuden tärkeänä osana sekä inhimillistä kestävyyttä että viihtyvyyttä.

Laadimme vision Merellisen Turun kehittämisestä huomioiden erityisesti Länsi-Turun alueen. Huomioimme yleiskaavoituksessa läntisten alueiden uudet asumisviihtyvyyttä parantavat ja asumista lisäävät tavoitteet sekä merellisyyden.

Annamme palvelulupauksen kumppanuushankkeille, kaavoitusaloitteiden käsittelylle sekä luvituksen käsittelylle, millä varmistetaan, että kaavoitus- tai rakennuslupaprosessien kesto ei veny yli luvatun. Kumppanuuskaavoituksen tulee olla pienehköissä, yksityisissä aloitteissa ensisijainen vaihtoehto. Aina kun mahdollista, uskomme kumppanuuteen. Huolehdimme samalla, että kaavoituksen ja luvituksen resurssit ovat riittävät, jotta kaupungin tavoitteet maankäytössä ja ripeässä lupakäsittelyssä voidaan toteuttaa.

Lisäämme erityisesti houkuttelevilla alueilla olevien pientalo- ja kerrostalotonttien tarjontaa ja laadimme koko kaupungin kattavan täydennysrakennusselvityksen. Täydennysrakentamisen toteuttamisessa hyödynnämme kumppanuutta ja suhtaudumme myönteisesti olemassa olevan kaupunkirakenteen tiivistämiseen hyödyntäen olemassa olevaa katu- ja muuta infraa.

Varmistamme, että Turussa toteutuu alueittain asumisen monipuolisuus vuokra-asumisesta omistusasumiseen ja että isoilla asuinalueilla on riittävästi rakennettavissa olevia tontteja niin julkisten kuin yksityisten palvelujen toteuttamiseen ja tarjoamiseen. Puramme aktiivisesti segregaatiota asunto- ja maapolitiikalla.

Huolehdimme, että kaupungissa liikkuminen on sujuvaa asukkaan elämäntilanteesta riippumatta ja että Turun keskusta säilyy saavutettavana kaikilla liikennemuodoilla.

Asiasanat: