Presidentti Mauno Koivisto in Memoriam

Seppo Lehtinen
 

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan, kunnallisneuvos Seppo Lehtisen muistopuhe

Arvoisat valtuuston jäsenet,

viikonlopun aikana saimme suruviestin, joka kosketti koko Suomea. Presidentti Mauno Koiviston kuolema herätti suurta surua ja myötätuntoa laajasti koko maassa ja myös kansainvälisesti.

Presidentti Koiviston poismeno on koskettanut erityisesti turkulaisia syvästi. Hänet tunnettiin turkulaisena presidenttinä, josta kaupunkilaiset ovat ylpeitä. Hänen elämäntarinansa kertoo, kuinka vaatimattomista oloista voi tässä maassa nousta tasavallan presidentiksi saakka.

Hänen elämässään kiteytyy suomalaisen yhteiskunnan syvä olemus tasa-arvosta ja yhtäläisistä mahdollisuuksista kaikille kanssaihmisille eli niistä hyvinvointiyhteiskuntamme peruspilareista, mitä presidentti Koivisto omalla elämän-työllään jaksoi korostaa. Hänen elämäntyönsä oli parlamentarismin kehittäminen ja kunnioittaminen – mitä hän itsekin toteutti rajoittamalla omat presidenttikautensa kahteen.

Turun kaupunki kunnioitti presidentti Koiviston muistoa suruliputtamalla lauantaina. Presidentin kunnioittaminen näkyi vahvasti myös läpi koko kaupungin: Suomen lippu oli puolitangossa yritysten, yhteisöjen, kauppojen ja yksityisten ihmisten lipputangoissa. Tuntui, että kaikki turkulaiset osoittivat kunnioitustaan presidentti Koiviston muistolle.

Aurasillalla puolitangossa olleista lipuista otettiin kuva ja laitettiin kaupungin Facebook-sivuille ja verkkosivuille. Kuvan on jo nyt nähnyt yli 100 000 ihmistä ja se on kerännyt pitkän listan kommentteja. Niissä osoitetaan suurta kunnioitusta turkulaissyntyistä presidentti Koivistoa kohtaan. Myös mediassa vahvasti esillä ollut muisteleminen on heijastanut arvostusta ja lämpöä.

Mauno Henrik Koivisto syntyi 25.11.1923 puusepän poikana Turussa.

Suomen tasavallan 9. presidentti Mauno Henrik Koivisto syntyi 25.11.1923 puusepän poikana Turussa. Lapsuutta leimasivat köyhyys, äidin varhainen kuolema ja isän tiukka uskonnollisuus. Kansakoulun jälkeen Koivisto toimi muun muassa juoksupoikana ja autonapumiehenä.

Presidentti Mauno Koiviston synnyinkoti sijaitsee Turun keskustan tuntumassa Piispankadun ja Tehtaankadun kulmassa sijaitsevassa työläiskorttelissa. Koti oli vain 30 neliömetrin suuruinen hellahuone korttelin perällä.

Nykyään Piispankatu on arvokasta asuinaluetta, mutta 1920-luvulla kyseessä oli laitakaupunkialue, jossa oli myös teollisuutta. Koiviston perhe asui myöhemmin useassa eri osoitteessa, lähinnä Kerttulinkadulla ja Itäisellä Pitkäkadulla.

Mauno Koiviston synnyinkoti ei ole yleisölle avoin, sillä se on jatkuvassa käytössä tutkijankammiona. Vuonna 1984 Turun kaupunginhallitus päätti, että huoneisto on tarkoitettu Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa tai Åbo Akademissa yhteiskuntatieteellisellä alalla päätoimisesti jatko-opintoja harjoittavalle, lisensiaatintutkimusta tai väitöskirjaa tekevälle henkilölle. Huoneiston kunnosta vastaa Turun kaupunki.

Opintiensä alun Koivisto kävi Kerttulinmäellä sijaitsevassa Kerttulin koulussa. Talvisodan aikana hän liittyi vapaaehtoisena kotirintaman sammutusjoukkoihin, ja tultuaan täysi-ikäiseksi hän lähti jatkosodassa rintamamieheksi Kannakselle.

Sodan jälkeen Koivisto opiskeli viilariksi ja työskenteli Turun satamassa muun muassa kirvesmiehenä vuoteen 1948 asti. Samalla hän osallistui ammattiyhdistystoimintaan ja sosiaalidemokraattien paikallistoimintaan. Koivisto kirjoitti työn ohessa ylioppilaaksi iltakoulusta.

Seuraavat työpaikat veivät hänet kansakoulunopettajaksi Eurajoelle ja Vahtoon. Samalla Koivisto opiskeli jatkuvasti yliopistossa. Vuonna 1956 valmistunut väitöskirja koski Turun sataman sosiaalisia suhteita ja perustui satamatyöläisten haastatteluihin.

Poliittisen uransa hän aloitti Turussa kaupunginvaltuutettuna vuonna 1957.

Koivisto liittyi pian sodan jälkeen SDP:n jäseneksi, mutta varsinaisen poliittisen uransa hän aloitti Turussa kaupunginvaltuutettuna vuonna 1957. Koivisto valittiin Turun valtuustoon kaudeksi 1957 - 1960. Hän teki yhden aloitteen, joka koski ammattikurssien järjestämistä nuorille työttömille.

Koivistolle myönnettiin ero kaupunginvaltuutetun tehtävästä vuoden 1958 valtuuston ensimmäisessä kokouksessa, hänen saatuaan töitä Helsingin Työväen Säästöpankista. Edessä oli perheen muutto pääkaupunkiin. Samana vuonna hänestä tuli isä, kun hänelle ja hänen puolisolleen Tellervolle syntyi Assi-tytär.

Koivisto toimi Turussa myös Suomenkielisten koulujen johtokuntassa ja hän oli jäsenenä II huoneenvuokra-lautakunnassa. Vuodesta 1954 alkaen vuoteen 1957 Koivisto toimi ammatinvalinnanohjaajana Nuorisotyönvälitys- ja ammatinvalinnanohjausosastolla.

Helsingissä Koivistolle avautui tie valtakunnanpolitiikkaan. Talouspoliittinen asiantuntijuus silotti tien valtiovarain-ministeriksi Rafael Paasion hallitukseen vuonna 1966. Kaksi vuotta myöhemmin Koivisto sai pääministerinsalkun presidentti Kekkosen tuki takanaan. Pääministerin ja valtiovarainministerin tehtävistä huolimatta Koivisto ei koskaan ollut SDP:n puheenjohtaja eikä myöskään kansanedustaja.

Vuonna 1970 Koivisto jätti päivänpolitiikan kun hän siirtyi Suomen Pankin johtoon, jota virkaa hän hoiti yhdeksän vuotta. Vuonna 1979 Koivisto palasi pääministeriksi.

Tuolloin elettiin vielä Kekkosen presidenttiaikaa, mutta jo muutaman vuoden kuluttua Kekkosen terveydentilan heikkenemisen vuoksi Koivisto sai presidentin tehtävät hoitaakseen vuonna 1981. Uusi aikakausi Suomen poliittisessa historiassa alkoi kun Koivisto valittiin presidentiksi vuonna 1982. Samalla Suomi sai ensimmäisen sosiaalidemokraattisen presidentin.

Koivisto valittiin presidentiksi vuonna 1982.

Koivisto johti Suomea Kekkosen ajasta Euroopan unionin jäseneksi, vuoteen 1994.

Ulkopolitiikassa Koivisto jatkoi Urho Kekkosen perinnettä idän ja lännen suhteiden välittäjänä. Hän muun muassa isännöi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton päämiesten tapaamista Helsingissä vuonna 1990.

Eläkkeelle jäädessään vuonna 1994 Koivisto kirjoitti muistelmansa sekä useita muita kirjoja. Hän myös osallistui edelleen aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Koivistolla oli laaja kansansuosio, joka perustui varmasti hänen poikkeavaan, ja aina myös hyvin kansanomaiseen persoonaansa. Meidän Manu tunnettiin niin Turussa kuin koko maassa. Hänen nousunsa työläisolosuhteista tohtoriksi, Suomen pankin pääjohtajaksi, pääministeriksi ja lopulta presidentiksi oli kansalaisille kiehtova ja antoi kosketuspinnan presidenttiyteen. Koivisto oli todellinen koko kansan presidentti.

Meidän Manu tunnettiin niin Turussa kuin koko maassa.

Turun murteen säilyminen presidentin puheenparressa teki hänestä myös rakastettavan meille turkulaisille. Seurasimme hänen uraansa ylpeydellä, ja hän oli ylpeä turkulaisuudestaan. Siitä kertoo mielestäni esimerkiksi se, että nelisen vuotta sitten Manu saapui ensimmäisenä entisten valtuutettujen tapaamiseen.

Keskustelut olivat Manun tapaan huumorilla höystettyjä. Mauno oli tosi kiinnostunut siitä mitä Turussa tapahtuu ja tietenkin kertoi omia muistojaan ja kokemuksiaan Turun ajoilta. Pois lähdettäessä hän oli viimeisten joukossa ja juttua olisi riittänyt paljonkin. Sitten hän tokaisi; ”varmaan täst tarttis lähtee Tellervoo kattoo”. Autonkuljettaja ehti jo pariin kertaan muistuttaa Helsinkiin lähdöstä.

Saattaessani hänet autolle, hän vielä muistutti: ”pitäkää Turusta hyvää huolta, seuraan tarkasti mitä täällä tapahtuu. Nähdään viimeistään neljän vuoden kuluttua”.

Puoluetoveri ministeri Pertti Paasio kuvasi lauantain Turun Sanomissa todella hienosti Mauno Koivistoa: ”Onko se sitten turkulaisuutta vai jotakin muuta, mutta lämmin ja inhimillinen suhtautuminen virallisissakin prosesseissa oli hänelle tyypillistä. Hänen huumorintajunsa oli erinomainen ja omaperäinen.”