Taideleirit

Taideleirit kesällä 2024 ovat päiväleirejä joissa pääpaino ohjelmassa on taidetyöpajatoiminnassa. Leirit on tarkoitettu 2013–2016 syntyneille lapsille. Kaikkien leirien ohjelmaan sisältyvät lounas ja välipala.

Toimintamme perusajatuksena on, että taide ja kulttuuri kuuluvat jokaiselle lapselle.

Taiteella ja kulttuurilla on suuri merkitys lapsen kasvussa ja kehityksessä. Taiteellinen toiminta tukee lasten osallisuutta. Taidetoiminnassa opitaan yhteisöllisyyttä, tunnetaitoja ja toisen huomioon ottamista. Leireillä tutustutaan monipuolisesti taidetoimintaan ja harjoitellaan taiteen välineiden käyttöä sekä kokeillaan erilaisia tekemisen tapoja turvallisesti. Leirien ohjaajina toimivat oman taiteenalansa tuntevat ammattilaiset.

Leiritoimintaan osallistuvalla lapsella ei tarvitse olla aiempaa kokemusta taideharrastamisesta. Kiinnostus taiteita kohtaan, kyky kuunnella ohjeita sekä ryhmätyöskentelytaidot ovat tärkeitä ominaisuuksia onnistuneen leiriviikon takaamiseksi. Leirillä toimitaan pienessä ryhmässä turvallisesti ja keskitytään taiteen tekemiseen.

Taideleirin hinta on 150 €, juhannusviikon nelipäiväisen leirin hinta on 120 € (ei sisarusalennuksia). Leirimaksu laskutetaan leirin jälkeen.

Leiriaikataulut ja teemat

Päivittäinen leiriaika on klo 8–16.30. Aloitus- ja päättymiskellonajoista ei jousteta yksittäisten lasten kohdalla. Päivittäinen yhteisohjelma alkaa klo 9, joten leiriläisten tulee olla paikalla viimeistään klo 8.45.

Maa ja ilma kuvataideleiri 
ma-pe 3.–7.6.2024
Kesätuuli kuljettaa mukanaan lintuja, kasvien siemeniä, kukkia ja vihreitä versoja. Ilmassa leijailee myös uusia ajatuksia ja ideoita, mielikuvia ja unelmia. Viltin päällä levähtäessä voi sulkea silmät, kuunnella tuulen huminaa ja tuntea maan voiman. Viikon aikana muovaillaan savesta maahisia ja muita maan pikku otuksia luontoon, maalataan yhdessä ja tehdään lintumobilet. Lisäksi taiteillaan vanerityö sekä teos puukehikkoon luonnonmateriaaleista ja kokeillaan hiekka-animaation tekemistä. Leiriviikon kruunaa lasten teoksista koottava näyttely, jota vanhemmatkin pääsevät ihastelemaan! 

Sirkustaiturit
ma-pe 3.–7.6.2024
Sirkustaiturit -leiri on täynnä leikkejä ja sirkustemppuja. Harjoittelemme akrobatiaa, ilma-akrobatiaa, tasapainoilua ja jongleerausta. Lisäksi aikaa on sekä ohjatulle että vapaalle leikille. Harjoittelemme sirkustaitoja sisällä Timanttiteatterissa ja ulkona puiston puolella. Sirkuksen maailmasta löytyy jokaiselle sopivaa tekemistä kannustavassa ilmapiirissä! Aikaisempaa kokemusta sirkuksesta ei tarvita. Leireille voivat osallistua niin vasta-alkajat kuin kokeneemmatkin sirkusharrastajat. Opettajat huomioivat jokaisen leiriläisen lähtötason ja tarvittaessa vaikeuttavat tai helpottavat harjoituksia. Leiriviikon kruunaa yhdessä esitettävä pieni sirkusesitys, jota vanhemmat ja kaverit pääsevät katsomaan!

Tuli ja vesi kuvataideleiri
ma-pe 10.–14.6.2024
Raikas kesäsade huuhtoo kaupungin kadut puhtaaksi raviten kasvua ja muutosta. Vapaana virtaava puro pulppuilee iloa ja kirkkautta. Auringon kultaiset säteet hehkuvat elämän energiaa ja nuotion tulesta sinkoilevat luovuuden kipinät. Viikon aikana mm. maalataan akvarelleja, aurinkovärjätään kangasta, tehdään tuliveistokset ja piirretään hiilellä. Lisäksi valmistetaan paperilyhdyt, sekä maalataan yhteinen maalaus, jossa uiskentelee animaation keinoin liikkuvia hopeanhohtoisia kaloja. Leiriviikon kruunaa lasten teoksista koottava näyttely, jota vanhemmatkin pääsevät ihastelemaan!

Sirkustähdet
ma-pe 10.–14.6.2024
Sirkustähdet -leirillä etsimme jokaisen omaa sirkustähteyttä. Tutustumme akrobatiaan, ilma-akrobatiaan, tasapainoiluun ja jongleeraukseen. Sirkustemppujen lisäksi harjoittelemme päivittäin esiintymistä. Aikaisempaa kokemusta sirkuksesta ei tarvita. Leireille voivat osallistua niin vasta-alkajat kuin kokeneemmatkin sirkusharrastajat. Opettajat huomioivat jokaisen leiriläisen lähtötason ja tarvittaessa vaikeuttavat tai helpottavat harjoituksia. Leiriviikon kruunaa yhdessä esitettävä pieni sirkusesitys, jota vanhemmat ja kaverit pääsevät katsomaan!

Kepparimestarit
ma-to 17.–20.6.2024
Kipua kepparin satulaan: tällä taideleirillä harjoitellaan koulu- ja esteratsastusta! Leirille voit osallistua myös ilman omaa heppaa, sillä leiriviikon alussa järjestetään kepparityöpaja. Ratsastuksen lisäksi huolletaan kehoa ja opetellaan rentoutumista, jotka ovat tärkeitä taitoja jokaisessa urheilulajissa. Tunnit on suunniteltu siten, että jokaiselle löytyy omantasoiset tehtävät. Treenataan sään mukaan sisällä tai ulkona. Leirillä pääset tutustumaan toisiin keppariharrastajiin ja uusiin ihaniin hevosiin hulmuavine harjoineen! Leirin lopuksi järjestetään hauskat kepparikilpailut, jonne toivotamme aikuiset tervetulleiksi kannustamaan!

Salaisuuksien talo taideleiri
ma-pe 24.–28.6.2024
Lähde mukaan tutkimaan Salaisuuksien taloa! Salaisuuksien talossa leikitään, taiteillaan, runoillaan ja nautitaan kesästä. Leiriviikolla askarrellaan Salaisuuksien taloon oma huone ja huovutetaan sinne asukas, valmistetaan pieni nukketeatteriesitys ja tehdään puutarha-aiheinen taideteos. Lisäksi kokeillaan valokuvausta pikkustudiossa. Leiriviikon kruunaa lasten teoksista koottava näyttely, jota vanhemmatkin pääsevät ihastelemaan! 

Hönttiksen naamioteatteri- ja tanssileiri
ma-pe 24.–28.6.2024 
Hupsu ja hullunkurinen Hönttis-hahmo on valmistellut hauskaa tekemistä teatterin ja tanssin ihmeellisessä ja mielikuvituksellisessa maailmassa! Leiri johdattelee osallistujat tutustumaan naamioteatteriin sekä teatteriesityksen käsikirjoittamiseen. Lisäksi tutkaillaan vuorovaikutusta: ihmiset kommunikoivat toisilleen sanoin ja elein, mutta entä eläimet? Otamme siitä selvää vierailemalla leirin aikana alpakkatilalla!  Aiempaa kokemusta teatterin tai tanssin parista ei tarvita, oma innostus riittää. Leiriviikon päätteeksi vanhemmat pääsevät katsomaan pieniä demoesityksiä naamioteatterin ja tanssin äärelle. Leirillä syntyneet tarinat jatkavat Hönttiksen matkassa tuleviin seikkailuihin ja esiintymisiin. 

Musaa ja maneereita musiikkiteatterileiri
ma-pe 1.–5.7.2024
Ihmetellään yhdessä mistä ääni tulee, synnytetään säveliä, tuotetaan tarinoita, hauskasti harjoitellen, luovasti leikitellen, laulellen, soitellen ja mukana musisoiden! Lisäksi valmistetaan omat pienet soittimet. Leiriviikko huipentuu yhteiseen esitykseen, jonne vanhemmatkin ovat tervetulleita.

Kesän lopulla järjestetään myös Avaruuden syvyyksissä -animaatiokurssi
Lisätiedot ja ilmoittautumiset täältä.

HUOMIOITAVAA

  • Lue huolellisesti leirikirjeessä olevat lisäohjeet. Kirje lähetetään sähköpostilla ennen leirin alkua.
  • Mikäli lapsella on avustaja koulussa tai vapaa-ajalla, myös leirille tarvitaan mukaan avustaja. Avustajasta ilmoitetaan leiri-ilmoittautumisen yhteydessä.
  • Ethän tuo sairasta lasta leirille. Jos lapsi sairastuu leiripäivän aikana, vanhempien on haettava hänet mahdollisimman pian.
  • Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston työntekijät eivät vastaa lapsen lääkityksestä. Mikäli lapsella on jokin lääkitys, tarvitaan mukaan avustaja.

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen leireille aukeaa sunnuntaina 17.3.2024 klo 18 alla olevien linkkien kautta. Ilmoittautuminen on sitova.

Jokaisella leiriläisellä pitää olla huoltajan henkilö- ja laskutustietojen kohdalla oman huoltajan tiedot.

Onnistuneesta varauksesta tulee varausvahvistus sähköpostiisi. Jos et saa vahvistusta, tarkista roskaposti- ja tarjoukset kansio. Ongelmatilanteissa ota yhteyttä toimistoon.

Mikäli leiri on täynnä, voit ilmoittautua jonoon. Jos paikkoja vapautuu, saat sähköpostiin ilmoituksen paikasta ja sinulla on vuorokausi aikaa vahvistaa varauksesi.

ILMOITTAUTUMISLINKIT 

Ilmoittautuminen alkaa su 17.3.2024 klo 18.

ILMOITTAUTUMISEN PERUMINEN

Ilmoittautuminen tulee perua sähköpostiin tulleen varausvahvistuksen kautta viimeistään kahta viikkoa ennen leirin alkua, jos lapsi ei osallistu leirille. Peruuttamatta jätetyt ilmoittautumiset laskutetaan. 

LASKUTUS JA MAKSUHYVITYKSET

Leirimaksu laskutetaan leirin päätyttyä. Laskutuksessa saattaa kesäkaudella kestää viikkoja.

Seikkailupuiston puolelta peruttu leiripäivä hyvitetään kokonaissummasta. Maksu laskutetaan toteutuneiden leiripäivien mukaan. 

Maksusta ei anneta hyvitystä, jos lapsi ei osallistu toimintaan kaikkina päivinä. Voit hakea leirimaksusta hyvitystä lääkärin toteaman esteen vuoksi, jos se vaatii koko leiriviikon kestävää poissaoloa. Lähetä lääkärintodistus heti sairausloman alkaessa sähköpostitse toimistoon: seikkailupuisto@turku.fi
 

Kaupunginosa/Alue: