Lapsiperheet

13.09.2022

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa hidastaa talouskasvua, ruoan hinnannousu jatkuu nopeana, ja myös energian ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet huomattavasti. Kokosimme tietoa talousvaikeuksiin tarjolla olevasta avusta ja tuesta Turun alueella.

Lapset laskevat Impivaaran pulkkamäessä.
Viikolla 8
17.02.2021

Talviloma kutsuu liikkumaan ja osallistumaan eri puolilla kaupunkia. Tarjolla on niin avaruusseikkailuja, kulttuuria ja käsillä tekemistä kuin ulkoilumahdollisuuksia kaikenikäisille. Osallistuthan vain terveenä ja muistat noudattaa hygienia- ja yskimissääntöjä sekä turvaväli- ja maskisuosituksia.

05.09.2019

Valtakunnallisella hävikkiviikolla kouluissa tarjotaan ilmastoystävällisiä lounasvaihtoehtoja ja ruokasaleissa on tietoiskuja ruokahävikistä ja sen ilmastovaikutuksista.

Tivoli
Ensi-ilta 31.8.2016
26.04.2016

Linnateatterin teatterisalissa kantaesitettävä Tivoli-pienoismusikaali käsittelee lasten tunteita vauhdikkaasti musiikin ja huumorin kautta.

Katso tarkat alkamisajat täältä
14.08.2015

Lukuvuoden 2015–2016 koulutyö Turun peruskouluissa ja lukioissa alkoi tiistaina 18.8.2015.

10.04.2024

Keväällä julkaistu Ympäristön tilan parantaminen -työkirja koostuu helpoista ja hauskoista tehtävistä, joiden kautta lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan oman lähiympäristönsä tilan parantamiseen.

Narsisseja Teatterisillalla
Tykkää turkulaisesta!
10.04.2024

Huhtikuussa on jälleen monenlaisia tapahtumia aivan kaikenikäisille. Tutustu siis tarjontaan ja kutsu myös muita mukaan seuraksesi – jaettu ilo on moninkertainen ilo!

Yhteislaulutilaisuus Nonna Linnassa. Laulattajana Timo Rautala
17.4.–24.5.2024
09.04.2024

Tule nauttimaan yhteislaulun ilosta ja rennosta yhdessäolosta Turun alueolohuoneissa huhtikuussa ja toukokuussa. Ei väliä, oletko nuori tai iäkäs, aloittelija tai kokenut laulamisen mestari – meillä on tilaa kaikille äänille!

Oona Tikkaojan Piiloleikki
Lasten suosikit
08.04.2024

Tiesitkö, että Turku tarjoaa monia maksuttomia aktiviteetteja, jotka sopivat erinomaisesti lapsiperheille? Tutustu elämyksiin, jotka eivät tee lovea kukkaroon.

Sivut