Lapsiperheet

25.09.2023

Lasten musiikkisalongissa kurkistetaan prinsessa Katariina Jagellonican elämään ja arkeen. Konsertit sunnuntaina 29.10. 

Mies kruunu päässä
Uusi Asukasbudjettikierros starttaa 1.10.2023
21.09.2023

Vuodesta 2020 turkulaisten on ollut mahdollista ehdottaa erilaisia hankkeita tai toimintaa osallistuvan budjetoinnin eli Asukasbudjetin kautta. Ensimmäisellä kierroksella Asukasbudjetin käytössä oli miljoona euroa. Toisella ja alkavalla kolmannella kierroksella summa on kolme miljoonaa. Kuka tahansa voi tehdä ehdotuksia käyttökohteista 1.10.-30.11.2023.

Kuusi lasta urheilukentällä pelaamassa
Tavoitteena on kaupunkitasoinen johtamismalli
13.09.2023

Turun kaupunkiorganisaatiossa on meneillään Uusi Turku -muutosprosessi, jonka osana toteutetaan lasten ja nuorten palvelukokonaisuuden muutoshanke. Muutoshankkeen tavoitteena on kaupunkitasoinen johtamismalli, jossa resursseja voidaan kohdistaa ketterämmin ja eri ilmiöihin reagoida nopeastikin.

Keltainen tiehöylä sivusta kuvattuna
Isot koneet -tapahtuma Kupittaanpuistossa
12.09.2023

Turun kaupungin kunnossapito järjestää Kupittaanpuiston Blomberginaukiolla koko perheen Isot koneet -tapahtuman Turun päivänä 17. syyskuuta kello 10–15. Tapahtumassa esitellään kaupungin urakoitsijoiden työvälineitä. Paikalla nähdään erilaisia koneita tiehöylistä viemäriautoon ja kuormaimista hakettimeen.

Pikku prinsessa
11.09.2023

Turun filharmonisen orkesterin syksyn konserteista osa on jo loppuunmyyty. Villa Bella Vistan kamarimusiikkikonsertista tulee toinen esitys sunnuntaina 8.10. klo 13. Lasten musiikkisalonki: Prinsessan matka saa kolmannen esityksen sunnuntaina 29.10. klo 12. Liput molempiin konsertteihin tulevat myyntiin tiistaina 12.9. klo 9.

Kaksi naista ja mies juttelevat iloisesti.
Tykkää turkulaisesta!
08.09.2023

Syksy tuo tullessaan mm. monenlaisia uusia ryhmiä ja tietysti myös vapaamuotoisempaa mukavaa yhdessä oloa. Löydä iloa omaan syksyysi uutiskirjeen vinkeistä ja vinkkaa niistä kaverillesikin!

Maksuton tapahtuma kaikenikäsille
07.09.2023

Sunnuntaina 17.9. vietetään Turun päivää jo 62. kerran. Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa juhlistetaan kauniin kotikaupunkimme lisäksi uudistuvaa Vimmaa Taiteen lumo -tapahtumalla. Ovet ovat avoinna klo 12–18 kaikenikäisille.

Tutustu Pikkuväen taidepolkuun
31.08.2023

Turku tarjoaa esiopetusikäisille kulttuuria. Jokaiselle lapselle tarjotaan esiopetusvuoden aikana mahdollisuus käydä teatterissa, konsertissa ja opastetulla museokierroksella.

Kaksi tyttöä kulkevat selin ulos koulun pihaporteista.
29.08.2023

Sirkkalan koulun väki pääsi elokuussa muuttamaan uusittuihin tiloihin Sirkkalankadun toimipisteeseen. Uusissa tiloissa modernit ja luonnonläheiset tilaratkaisut kulkevat käsikkäin historiallisen ympäristön kanssa.

Sivut