Maahanmuuttajat

Person is holding the Ukrainian passport
15.03.2022

Jos saavut Ukrainasta Suomeen, voit oleskella maassa viisumivapaasti 90 päivää, hakea tilapäistä suojelua tai turvapaikkaa. Tällä hetkellä sinun kannattaa hakea tilapäistä suojelua. (Päivitetty 7.10.2022)

Kaksi miestä iloisina nojatuoleissa.
Maaliskuun 2022 uutiskirje
10.03.2022

Elämä heittelee meille toisinaan erilaisia haasteita ja huolia. On hyvä muistaa, että täysin omin neuvoin ja yksin niiden kanssa ei tarvitse olla. Se, mikä itse kullekin on parasta lääkettä, on kuitenkin yksilöllistä: Toiset haluavat jakaa tunteitaan ja ajatuksiaan keskustellen, toiset saattavat kaivata vaikkapa jotakin positiivista vaihtelua ja tekemistä arkeensa. Siksi olisikin tärkeää, että jokainen löytää itselleen parhaiten soveltuvan keinon.

Ulkomaalaistoimiston henkilökunta seisoo Teatterisillalla Turussa aurinkoisena talvipäivänä.
08.03.2022

Turun Ulkomaalaistoimistossa sosiaali- ja terveyspalvelut tekevät tiivistä yhteistyötä, sillä he toimivat samoissa tiloissa ja heillä on yhtenäiset asiakkaat. Pakolaisten sosiaali- ja terveydenhuollon alkuvaiheen vastaanottopalvelujen malli on erityinen ja Turussa 35 vuoden aikana toimivaksi todettu.

Kirjastosilta Ukrainan lipun väreissä
UKK
04.03.2022

Kaikki suomalaiset voivat auttaa Ukrainaa ja ukrainalaisia lahjoittamalla rahaa keräysten kautta. Täältä löydät vastaukset Ukrainan tilanteessa turkulaisia askarruttaviin kysymyksiin. Päivitetty 8.3.

Kuvapankkikuva oppilaiden käsistä
Räätälöityjä ratkaisuja
24.02.2022

Kasvatus- ja opetuslautakunta on tehnyt päätöksen Silta-mallin alueellisesta käynnistämisestä. Päätöksen myötä myöhäisessä peruskouluvaiheessa maahan tulleiden oppilaiden tuki toteutuu lukuvuodesta 2022–2023 alkaen Nummenpakan, Topeliuksen ja Vasaramäen yläkouluissa.

Asiakasohjaajat Hero Palani ja Jonathon Murphy kuvattuna valkoista seinää vasten
10.02.2022

Turku panostaa jatkuvasti maahanmuuttajien tukipalveluihin. International House Turku -palvelukokonaisuudessa asiakkaita autetaan eri kielillä, erityisesti työllisyyteen ja opintoihin liittyvissä asioissa.

Naisen värikäs sivuprofiili
01.02.2022

Kartoitusjakso on tarkoitettu sinulle, jos haluat suunnitella omaa tulevaisuuttasi opiskelijana tai työelämässä.

27.01.2022

Monikielisiä ohjaus- ja neuvontapalveluita on jatkossa tarjolla myös viron, puolan, romanian ja vietnamin kielellä.

Sivut