Kauppatorin tarina

Aikamatka Kauppatorin menneisyyteen ja tulevaisuuteen

Turun Kauppatorin historia kauppapaikkana on pitkä, sillä samalla paikalla on tehty kauppaa jo 1600-luvulta asti. Se on ollut satoja vuosia Turun vilkkain ulkokauppapaikka ja keskustan sykkivä sydän.

Turku kasvoi 1400-luvulta alkaen Aurajoen länsipuolelle. Vauraampi väki muutti Aurajokirantaan uudelle puolelle. Käsityöläiset ja vähemmän varakkaat muuttivat seuraaviin kortteleihin, ja nykyinen Kauppatori on seuraavia kortteleita.

Nykyisen torin keskellä oli 1600-luvulla kahden tien risteys ja torin pohjoispuolella todennäköisesti leprahautausmaa. Nykyisen Kauppatorin lounaiskulmassa sijaitsi 1600-luvun loppupuolelta asti tori, jonka reunoille kohosi käsityöläisten, seppien ja tynnyrintekijöiden asumuksia. 

Kauppatorin alue autioitui ja rapistui isonvihan aikaan 1700-luvulla, ja monet tonteista muutettiin takaisin pelloiksi. Vuosisadan puolenvälin jälkeen paikalla alkoi intensiivinen asutusjakso, joka päättyi Turun paloon vuonna 1827. Palon jälkeen nykyinen kauppatori sai muotonsa, kun keskusta sai Carl Ludwid Engelin piirtämän asemakaavan.

 

Mitä Kauppatori on vuonna 2021?

Nyt Kauppatorin ilme ja infraratkaisut uudistetaan vastaamaan nykyaikaisia vaatimuksia. Kauppatorin uudistus on osa Turun kaupungin keskustan kehittämisen kärkihanketta, joka on yksi kaupunginvaltuuston vuonna 2016 asettamasta neljästä kärkihankkeesta. Keskustaa kehittämällä parannetaan ympärivuotista houkuttelevuutta, varmistetaan saavutettavuus ja liikkumisen sujuvuus sekä edistetään keskustan mahdollisuuksia toimia aktiivisena tapahtumapaikkana ja palvelukeskittymänä – niin turkulaisille kuin matkailijoillekin. 

Uudistuksen myötä Kauppatorille rakentuu uusia torimyyntitiloja, tapahtumalava sekä viihtyisää kaupunkiolohuonetilaa. Lisäksi torille rakennetaan upeat paviljonkirakennukset kaupunkilaisten ja matkailijoiden kohtaamispaikoiksi.

Kauppatorin alle on kaavailtu maanalaista pysäköintiä 1990-luvulta lähtien. Rakennuslupa toriparkille myönnettiin vuonna 2017. Kaksikerroksiseen parkkihalliin on tulossa paikkoja noin 600 autolle ja kuusi yhdyskäytävää viereisiin kauppakortteleihin sekä hissit paviljonkirakennuksiin. 

Uudistus käynnistyi arkeologisilla kaivauksilla ja torirakennusten purkamisella toukokuussa 2018. Uuden Kauppatorin ja pysäköintilaitoksen arvioitu valmistumisaika on vuonna 2021.