46. Ruisrock-lauantain 35 000 juhlijaa sai rahoilleen vastinetta Pharrell Williamsin vyörytettyä hittisikermänsä laadukkaalla show’llaan Kansanpuistoon. Tämän vuoden Ruisrock-uutuus on desing-kylä.

Letkeä lauantai oli täynnä tanssia, iloa ja onnellisuutta. Monipuolisen kattauksen kirkkaimpana kruununa oli Michael Jacksonin manttelinperijäksi tituleerattu Pharrell Williams. Upeisiin show-puitteisiin Niittylavalla Williamsin rinnalle nousivat rokkiyleisöstä poimittuja kauniimman sukupuolen edustajia sekä megahitti Happyn yhteydessä suomalaislapsia. Ja niitty notkui juhlinnasta.

Pharrell Williams

 

 

Pharrell Williams

Suomalaisten kotimaiset suosikit, muun muassa Haloo Helsinki, Apulanta ja Disco Ensemble, estradilla takaisivat sen, että kertosäkeet raikuivat korkealta ja kovaa. Kingston Wall FreakOut! keräsi asiantuntijoiden ylistykset ja päivän esiintyjäkaartin kerman kanssaan Telttalavalle.

Tanssin polkaisi liikkeelle Jenni Vartiainen paahtavassa iltapäiväauringossa. Tahtia kiihdytti hieman nyöhemmin Galantis Telttalavalla. Tanskalaisen :n korvaajaksi tullut yhtye tarjosi päivän parhaan klubikattauksen.

Päivän päätti Axwell /\ Ingrosso visuaaliseen ilotteluun ja perinteiseen Ruisrock-ilotulitukseen.

Axwell /\ Ingrosso

 

 

Axwell /\ Ingrosso

Designia musiikin ohessa

Tänä vuonna festivaalialueelle nousi myös design-kylä. Kierrättäminen ja uusiokäyttö yhdistävät kaikkia kylässä töitään myyviä suunnittelijoita. 

Uuden elämän ovat saaneet niin polkupyörän ketjut ja sisäkumit, turvavyöt, jätekankaat sekä mainosbanderollit. Jälkimmäisistä Turun ammattikorkeakoulun muotoiluopiskelijoita valmistaa hauskoja tuotteita festivaalikansalle.  

Illan pimetessä ja ilman viiletessä erityisesti Pure Waste Textilesin asut kävivät kaupaksi. Puuvilla-, lanka- ja leikkuujätteistä valmistetut t-paidat säästävät jokainen2700 litraa puhdasta vettä.

Lisäksi Taidetakomo Täystuho valmistaa pieniä tilaustöitä yleisölle pikkuruisessa kenttäpajassaan.

Sunnuntaina suomalaisartistien kavalkadi jatkuu muun muassa Vain Elämää –sarjan tähtien kera, kun lavalle nousevat Elastinen ja Samuli Edelman. Sekä kansainvälisistä nimistä tunnetuimpana Disclosure. Sunnuntain menestys ratkaisee ylittyykö viime vuoden nykypuitteissa tehty kävijäennätys 93 000 juhlijaa.

Ruisrock-ilta

 

 

Ruisrock-ilta