Kupittaan uuden patsaspuiston avajaisia vietettiin 31.12.2015 klo 15 perinteisen Lasten uudenvuoden tapahtuman yhteydessä. Ohjelmassa oli muun muassa patsaspuiston nimen julkistus ja tulishow sekä tietenkin leikin hurmaa ja tutustumista uuteen patsaspuistoon.

Uusi patsaspuisto on taideteos, jossa saa leikkiä!

Uudenvuoden aattona avatussa puistossa on otettu rakenteiden turvallisuus ja materiaalien kestävyys huomioon aikaisempaa paremmin.

 

 

Kupittaan uusi patsaspuisto avattiin tänään tänään turkulaisille! Lapset äänestivät puistolle uuden nimen, joka on lyhyesti ja ytimekkäästi Papu. Tervetuloa siis kaikki leikkimään Papuun!

Posted by Turun kaupunki - Åbo stad - City of Turku on Thursday, 31 December 2015

 

Kahden vuoden odotus palkitaan

Ensimmäisen patsaspuistonsa Kupittaanpuisto sai jo vuonna 1988. Vanha patsaspuisto kuitenkin purettiin vuonna 2013, sillä sen rakenteet olivat heikentyneet eikä se enää täyttänyt EU:n leikkipuistoille asettamia turvallisuusstandardeja. Vanhan patsaspuiston purkaminen oli turkulaisille kova paikka, mutta nyt yli kahden vuoden odotus on vihdoin palkittu ja Kupittaanpuistossa kohoaa jälleen leikkiin kutsuva patsaspuisto.

– Odotan innolla ja jännityksellä hetkeä kun teos otetaan käyttöön, ja kaikki osat ja palaset ovat paikallaan, kuvailee taiteilija Ann Sundholm tämän hetken tunnelmia.

Turvallisuus ennen kaikkea

Uusi patsaspuisto on suunniteltu alusta asti lasten ehdoilla ja turvallisuutta silmällä pitäen. Projektin käynnistyttyä alkuvuodesta 2015 Turun Kiinteistöliikelaitos kutsui viisi taiteilijaa (Ann Sundholm, Jan-Erik Andersson, Jani Rättyä, Eero Merimaa ja Oona Tikkaoja) suunnittelemaan patsaspuiston luonnoksia. Taiteilijoita avusti suunnittelussa joukko turkulaisia lapsia. Turvallisuusasioissa taiteilijat saivat myös koulutusta ja tukea.

– Tässä teoksessa on erityisesti täytynyt ottaa huomioon käyttäjät eli lapset, ja heidän leikkiturvallisuutensa. Sen yhdistäminen visuaalisuuteen ja kestävyyteen onkin ollut suuri haaste, kuvailee Sundholm.

Uuden patsaspuiston rakenteet valmistuvat katoksen alla (Kuva: Antero Lynne)

Taiteilijat ja turkulaislapset yhteistyössä

Lastenparlamentti pääsi äänestämään luonnoksista, joista voittajaksi nousi Jan-Erik Anderssonin luonnos. Ohjausryhmän lopullisen luonnoksen valinnassa painottui lastenparlamentin äänestystuloksen lisäksi idean toteuttamiskelpoisuus, taiteellinen kekseliäisyys sekä turvallisuus. Lopullisen luonnoksen voittajaksi valikoitui Oona Tikkaojan Ötökkäteos.

– Kaikki viisi taiteilijat päättivät kuitenkin jatkaa tekemällä töitä yhdessä, joka sopi hienosti tähän yhteisötaiteelliseen teokseen, toteaa hankkeen ohjausryhmää vetävä Mari Helin. Työmääräkin näin tiukassa aikataulussa hiukan keveni.

Patsaspuiston taiteilijat Oona Tikkaoja, Ann Sundholm, Jani Rättyä ja Jan-Erik Andersson.

Lähtökohtana lasten tekemä taide

– Lähdimme liikkeelle puhtaalta pöydältä. Lähtökohtana teokselle on lasten tekemät veistokset, maalaukset ja ääniteokset, jotka ovat syntyneet taiteilijoiden vetämissä työpajoissa, sanoo Jan-Erik Andersson.

– Voimme olla todella tyytyväisiä hankkeen etenemiseen. Erittäin tiukasta aikataulusta huolimatta olemme saavuttaneet vahvasti osallistavan teoksen. Mukana suunnittelussa on ollut kaiken kaikkiaan noin 200 lasta. Nyt vihdoin pääsemme luovuttamaan teoksen turkulaisille lapsille, kertoo Helin.

Patsaspuiston on tilannut Turun Kiinteistöliikelaitos ja rakenneratkaisuista vastaa Sweco Rakennetekniikka Oy.

Asiasanat: