11 esiintymispaikkaa, 70 eri kokoonpanoa. Ei maksettuja esiintyjiä, ei pääsylippuja, ei vip-passeja – vain hyvää musiikkia täysin ilmaiseksi.

Toista kertaa järjestettävä kaupunkifestivaali Turku Band Festival valtaa yksitoista tapahtumapaikkaa ensi viikon keskiviikosta lauantaihin. Nelipäiväisen tapahtuman aikana esittäytyy sopivasti 70 erilaista kokoonpanoa – vuosi 2016 on myös Turun nuorisotyön 70-vuotisjuhlavuosi.

Bändikeikkojen lisäksi tapahtuman aikana järjestetään oheistoimintaa: työpaja Vimmassa ja musiikkialaan liittyvät paneelikeskustelut Bar Kukassa.

Kattava läpileikkaus turkulaisesta bänditoiminnasta

– Turun vahvuus bänditoiminnassa on aina ollut monipuolisuus. Musiikkia on punkista reggaehen, metallista melodiseen poppiin, iskelmästä kitararokkiin. Tapahtuma on oiva mahdollisuus löytää ja kuulla uusia hienoja paikallisia bändejä ja musiikintekijöitä, sanoo toiminnanjohtaja Tomi Arvas.

Pelkästään paikallisista yhtyeistä muodostuva festivaali keräsi ensimmäisenä vuotenaan 3000 kuulijaa neljän päivän aikana eri puolilla kaupunkia järjestetyille keikoille.

– Kävijöiltä ja bändeiltä saatu palaute oli mykistävää. 80 prosenttia kaikista tapahtumista oli täynnä. Bändeille tapahtuma mahdollisti esiintymisen täysille saleille ja lukuisten uusien fanien löytämisen.

Vuoden 2016 Turku Band Festival 13.–16. tammikuuta levittäytyy Vimmaan, Kirjakahvilaan, Klubille, Porttiin, Kukaan, Dynamoon, Sointuun, Pikku-Torreen, TVO:lle, Tiirikkalaan ja Hunsvottiin.

Lisäksi luvassa:

Työpaja to 14.1. klo 18 Vimmassa (ikärajaton)

Kiinnostaako äänitteen omakustantaminen? Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon ja millaisia sopimuksia omakustantajan eteen tulee? Aiheesta tulevat kertomaan muusikko/omakustantaja Felix Zenger ja Muusikkojen liiton lakiasiainpäällikkö Lottaliina Pokkinen.

Paneelikeskustelut Bar Kukassa lauantaina 16. tammikuuta (K18)

Klo 16.15 Katsaus turkulaisen livemusiikin tilaan ja tulevaisuuteen vuonna 2016

Klo 17:30 Miten voi turkulainen musiikkimedia ja -lehdistö vuonna 2016?

Ohjelmistosta vastaavat Tove Forssell, Anssi Järvinen, Jani Rämö, Pietu Sepponen, Janne Kiviniemi ja Tomi Arvas. Graafinen ilme Samuli Virtanen.

Koko ohjelma tapahtuman kotisivuilta.