Vuoden 2016 uusturkulainen Berhan Ahmadi työskentelee ravintolakokkina ja toimii aktiivisesti Palvelualojen ammattiliitto PAMissa, Demarinuorissa ja ETNOn eli Etnisten suhteiden neuvottelukunnan jäsenenä.
– Berhan Ahmadi on aina valmis auttamaan heikommassa asemassa olevia. Hän on näkyvä maahanmuuttajien integraation puolestapuhuja ja on omilla toimillaan osoittanut, että maahanmuuttaja voi sopeutua uuteen maahan. Berhan on niin turkulainen kun olla ja voi, kuvaa yksi Ahmadia vuoden uusturkulaiskesi ehdottanut taho.
Kirkko toimi ripeästi ja rohkeasti
Monikulttuurisuusteosta saa tänä vuonna tunnustuksen kirkon rohkea ja näkyvä toiminta turvapaikanhakijoiden suuren määrän yllättäessä suomalaiset viime vuonna:
Arkkipiispa Kari Mäkinen nousi esille valtakunnallisesti konfliktien jalkoihin joutuneiden ihmisoikeuksien rohkeana puolestapuhujana, piispa Kaarlo Kalliala kulttuurien ja uskontojen välisen vuoropuhelun edistäjänä ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä antoi nopeasti Heinänokan leirikeskuksen pakolaisten majoitustiloiksi.
Halli on arjen monikulttuurisuutta parhaimmillaan
Turun Kauppahalli huomioidaan arjen monikulttuurisuudestaan. Kauppahalli on yhteisön peili, ja on kehittynyt monikulttuuriseksi kauppapaikaksi luonnostaan ajan mukana. Asioiminen kauppahallissa on pakotonta ja jokapäiväistä monikulttuurisuutta kaikelle kansalle.