Yhteiskäyttöauto on esim. mobiilisti tai verkosta varattava auto, josta käyttäjä maksaa käytön mukaan. Yhteiskäytöllä tähdätään autojen määrän vähentämiseen ja liikenteen ongelmien lieventämiseen. Tyypillisimmät yhteiskäyttöauton käyttäjät ovat Suomessa lapsiperheitä. Muualla maailmalla yksineläjät ja aikuistaloudet ovat Suomea merkittävämmässä roolissa.

Skanssi-hanke selvitti yhteiskäyttöautojen soveltumista rakentuvaan Skanssiin. Skanssiin suunnitellaan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää kaupunginosaa. Yhteiskäyttöautot toteuttavat Skanssin kaupunginosan tavoitteita, jotka näkyvät myös alueen liikennesuunnittelussa, jossa joukkoliikenteellä, kävelyllä ja pyöräilyllä sekä yhteiskäyttöautoilla on oma roolinsa. Autojen yhteisestä käytöstä on monia hyötyjä. Liikenteen vähenemien vähentää ruuhkia, parantaa liikenneturvallisuutta ja vähentää liikenteen päästöjä sekä kustannuksia. Lisäksi esimerkiksi korvaamalla kakkosauton yhteiskäyttöautolla vähennetään pysäköintipaikkatarvetta, mikä edelleen vähentää kustannuksia.

Yhteiskäyttöautoilua voidaan edistää kaupungin toimin

Vaikka yhteiskäyttöautoilu on edennyt pääasiassa yksityisen sektorin toimintana, mutta liiketoimintaa voidaan edistää myös kaupungin toimin esim. pysäköinninohjauksen ja kaavoituksen avulla. Skanssin alueella  yhteiskäyttöautoilun kannattavuutta edistetään mahdollistamalla vähennys rakennettavissa autopaikoissa, mikäli alueella on käytössä yhteiskäyttöauto. Näin säästyneitä parkkipaikkakustannuksia voidaan käyttää yhteiskäyttöautoilun edistämiseen.

Yhteiskäyttöauto kannattaa vähän ajavilla

Tehty selvitys osoittaa, että yhteiskäyttöauto on omaa autoa edullisempi vaihtoehto, jos kilometrejä kertyy vuodessa vähän. Selvityksen mukaan raja on noin 6 000 -12 000 km.  Yhteiskäyttöauto onkin taloudellisesti potentiaalinen vaihtoehto vähän ajaville tai korvaamaan satunnaisesti tarvittavaa perheen toista autoa.

Mallia selvitettiin Skanssiin, mutta myös muut alueet houkuttelevat

Skanssiin tutkitussa mallissa yhteiskäyttöautopalvelu aloitettaisiin yhdellä autolla kauppakeskuksesta, mutta palvelu laajenisi kaupunginosan rakentamisen edetessä kortteli kerrallaan seitsemän auton ja neljän palvelupisteen kokonaisuudeksi.

Selvityksessä todettiin Turussa olevan myös muita potentiaalisia toiminta-alueita yhteiskäyttöautoille. Etenkin Port Arthur ja Ylioppilaskylä voisivat olla nopeasti hyödynnettäviä kohteita. Asukasmääriltään toimintaan voisivat sopia myös keskusta kokonaisuudessaan sekä Runosmäki ja Varissuo.

www.turku.fi/skanssi

Kaupunginosa/Alue: