Syvälahden monitoimitalon rakentaminen on aloitettu Turun Hirvensalossa tontin perustus- ja pohjatöillä. Talo tulee sisältämään tilat noin 800 peruskouluikäiselle koululaiselle, 140 päiväkotilapselle, kirjastolle, nuorisolle, kouluterveydenhoidolle ja neuvolatoiminnalle. Monitoimitalo valmistuu kesällä 2018.

Rakentamisaikataulu

  • 2016 perustus- ja runkotyöt
  • 2017 sisätyövaihe
  • alkuvuosi 2018 viimeistelytyöt
  • luovutus käyttöön tämänhetkisen arvion mukaan kesällä 2018

Rakentamista ja töiden etenemistä voi seurata Syvälahden monitoimitalon blogista ja sieltä löytyvistä viikkotiedotteista / https://blog.edu.turku.fi/syvalahtiprojekti/.

Näkymä sisäänkäyntialueelta, havainnekuva

Tontilla näkyvien töiden taustalla tapahtuu koko ajan muutakin. Allianssimaiseen tapaan valmistellaan yhteisvoimin kaikkia niitä rakentamiseen liittyviä ratkaisuja isommista pienimpiin, joita valmis talo aikanaan tarvitsee.

Uudenlaiset tilat ohjaavat toisenlaiseen, yhteisölliseen tapaan toimia

– Toimintakulttuurin luominen ei tapahdu hetkessä. Siksi olisikin tärkeää, että myös rekrytointiin päästään käsiksi mahdollisimman varhain, toteaa tulevan koulun rehtori Jarmo Salo.

– Syvälahden monitoimitalon tekemisessä on otettu käyttöön niin kaupungille kuin monelle rakennusyrityksellekin uusia toteutusmalleja. Usko ja luottamus kumppaneihin ovat lisänneet  innovatiivisuutta, Salo sanoo.
 
– Pitkäjänteisen ja tehokkaan yhteissuunnittelun – allianssin - tuloksena saamme Hirvensaloon monitoimitalon, jossa työnteko jatkuu edelleen samoin arvoin eli yhteistoimin. Useista toimijoista koostuva yhteisö palvelee lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään aamusta iltaan monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti, Salo jatkaa.
 
Syvälahden monitoimitalosta rakennetaan turvallinen ja terveellinen, kaikenikäisten tulevaisuuden oppimis- ja kasvatusympäristö, jonka sisätilat ovat monikäyttöiset, muunneltavat ja yhteiskäyttöön soveltuvat. Pihasta suunnitellaan paikkaa, jossa viihdytään myös työpäivien ulkopuolella.

 

Julkisivu länteen, havainnekuva. Verstas arkkitehdit Oy
 
Julkisivu itään, havainnekuva. Verstas arkkitehdit Oy

 

Pihaluonnos. Verstas arkkitehdit Oy
1. krs havainnekuva. Verstas arkkitehdit Oy
2. krs havainnekuva. Verstas arkkitehdit Oy

 

Poikkileikkaus, havainnekuva. Verstas arkkitehdit Oy

 

Syvälahden monitoimitalon urakka toteutetaan allianssimallilla, jonka päätoteuttaja on NCC Rakennus Oy:n ja Caverion Suomi Oy:n hanketta varten perustama ryhmittymä Visible. Monitoimitalon on suunnitellut Verstas Arkkitehdit Oy. Talo tulee sisältämään tilat noin 800 peruskouluikäiselle koululaiselle, 140 päiväkotilapselle, kirjastolle, nuorisolle, kouluterveydenhoidolle ja neuvolatoiminnalle. Monitoimitalo valmistuu kesällä 2018.

Asiasanat: 
Kaupunginosa/Alue: