Kupittaanpuiston virkistysalueen lintulammikoilla on valmistauduttu lintujen, vuohien ja kanien vastaanottamiseen. Lammikot on pesty ja niiden vesi vaihdettu. Katetun lintutarhan kattovaijerit kiristetään lauantaina 28.5. ja samalla tarhaan tuodaan kanoja ja riikinkukkoja. Seuraavana muuttokuormassa ovat myskisorsat sekä muita lintuja. Vuohitarhan vuohet ja kesyhanhet saapuvat viimeisessä muuttoerässä keskiviikkona 1.6. eläintenhoitajien aloittaessa työt.

Tämän kevään kilit muuttavat kesäksi Kupittaan lintutarhaan.

Tänä kesänä lintulammikoille muuttavista eläimistä harvinaisimpia ovat Himalaya Monal-fasaani sekä musta riikinkukko, molemmat ainoita lajinsa edustajia Suomessa. Erittäin harvinaisia ovat myös Wallich-fasaanit, joiden kutsuhuuto muistuttaa auton varashälytintä. Neljä punakaulahanhea ovat maailmanlaajuisesti uhanalaista lajia. Samat yksilöt viettivät viime kesänkin Kupittaalla.

Siihen, mitkä yksilöt pääsevät kesätarhalleen muuttamaan, vaikuttaa kolme seikkaa: sukupuoli, ikäjakauma ja lajien keskinäinen toimeen tuleminen. "Vuodenajatkin vaikuttavat siihen, miten eri yksilöt ja lajit tulevat keskenään toimeen”, kertoo Ville Roivainen Hillfingaanista. Turun kaupungin eläintenhoitaja Ville Roivainen hoitaa eläimiä ympäri vuoden kotonaan Koski TL:ssä.

Eräs lintulammikoiden harvinaisuuksista on maailmanlaajuisesti uhanalainen punakaulahanhi, joka tullaan lentotaitonsa takia siirtämään lammikoilta pois suurten yleisötapahtumien ajaksi. Reilun kilon painoisella mustalla linnulla on valkoinen raita rinnassa ja sen rinta ja posket ovat ruosteenpunaiset. Samat yksilöt viettivät viime kesänkin Kupittaanpuistossa.

Riikinkukkoja kesätarhaan muuttaa kymmenisen kappaletta. Täyspitkä pyrstö voi olla vain yhdellä riikinkukolla ja tänä kesänä pitkäpyrstöinen riikinkukko on musta väriltään. Riikinkukot muuttavat kanojen kanssa hanhitarhaan, jossa on kattoverkko. Kanoja taas on useita eri lajeja, lähinnä pieniä ja keskisuuria vähälukuisen lajinsa edustajia.

Suurimmasta osasta tarhojen asukkaita on tietoa aitaan kiinnitetyissä kylteissä.

Tänä kesänä pääsee seuraamaan poikasten kehittymistä

Moni lintulammikoilla vieraillut muistelee erityisesti vuohia. Aiempina kesinä tarhalla viettäneistä vuohista Ollos palaa kahden kilinsä kanssa. Kun viime kesän asukas, harmaa Laku-pukki otetaan mukaan, onkin koko vuohiperhe koossa. ”On varmasti iso ilo monille tarkkailla vuohiperheen elämää”, arvelee Roivainen.

Eläintenhoitajien iloksi hanhenpoikaset ovat juuri kuoriutuneet. Hanhiemot poikasineen muuttavat hanhitarhaan heti, kun se avautuu, ja kaupunkilaiset pääsevät seuraamaan poikasten kehittymistä aikuisikään.

Kiitoksia turkulaisille eläintenystäville

Turkulaiset ovat valveutuneita eläinten ystäviä: ”Viime vuosina ei ole ollut minkäänlaista häiriköintiä vaan porukka on käyttäytynyt tosi fiksusti”, kiittelee Ville Roivainen. Hän iloitsee huomatessaan, miten eläintenhoitajan ohjeita ja tarinoita kerrotaan eteenpäin ja turistejakin opastetaan auliisti. Kukaan ei enää esimerkiksi ruoki eläimiä. Ihmiset pitävät lintulammikoita osana yhteistä olohuonetta, ja käyttäytyvät sen mukaisesti.

Koska eläimiin suhtaudutaan asiallisesti, on tänäkin kesänä lupa syöttää vuohia. "Vuohille pyritään tuomaan joka aamu tuoreita oksia. Ne jätetään nippuihin aidan ulkopuolelle", vinkkaa Roivainen.

- ”Olemme kasvattaneet ja hoitaneet eläimet itse ja siksi ne ovatkin meille eläintenhoitajille perheenjäseniä, omia persooniaan. Meidän on helppo hoitaa eläimiä rennolla asenteella, koska turkulaiset ovat sisäistäneet, että Turussa eläimistä huolehditaan. Jos joudumme piipahtamaan pois alueelta, voimme luottaa siihen, että eläinten perään katsotaan. Jos hätätilanne sattuu, meille kyllä ilmoitetaan”, kertoo Roivainen. Eläintenhoitajat haluavatkin kiittää kaupungin asukkaita siitä, että ilmoitustaululla olevaan puhelinnumeroon soitetaan vain hätätilanteissa.

Platinafasaania voi käydä ihailemassa vaikka matkalla maauimalaan. (kuva: Ville Roivainen)

Kupittaalle kesäksi tulossa olevat eläimet:

  • punakaulahanhet (4 kpl, harvinaisuus, lentotaitoinen)

  • musta riikinkukko, uros (ainoa lajiaan Suomessa)

  • mustahartia-, violetti, purppura ja intiansininen riikinkukko (valkoinen 6-10 kpl)

  • Wallich-fasaani, (2-3 kpl, harvinaisia tarhalintuja, auton varashälytintä muistuttava kutsuhuuto)

  • platinafasaani (uros ja kaksi naarasta)

  • Himayala Monal –naarasfasaani (Himalajalta, ainoa Suomessa)

  • italianhanhi, joutsenhanhi, skånenhanhi ja niiden poikaset (6-13 kpl)

  • Hollannin valkohuntukana ja –kukko

  • Pålish Bantam (kukko ja kaksi kanaa)

  • silkkikanat ja -kukko (6 kpl)

  • Serbright-kana ja –kukko (kääpiökanarotu)

  • suomalaiset maatiaiskanat ja kukko (ruskeaa, mustaa, harmaata +10 kpl)

  • Sussex englantilainen maatiaiskana (3 kpl)

  • myskisorsat (+12 kpl)

  • kaniemo poikasineen (3-5 kanin ryhmä)

  • undulaatit (2 kpl)

  • naurukyyhkypari (uutuus, tullee pesimään lintulammikoilla)

  • laulujoutsen (siipirikko)

  • nunnakyyhkyt (nunna- ja riikinkukkokyyhkyjä 8-18 yksilön parvi)

 

 

 

Kaupunginosa/Alue: