Keskiajan Turkua vietetään kesä-heinäkuun vaihteessa kaupungin tärkeimmissä keskiaikaisissa kohteissa. Kyseessä on Suomen tunnetuin historiallinen kaupunkitapahtuma,

Markkinahumua Vanhalla Suurtorilla

Keskiaikaiset markkinat järjestettiin Turussa ensimmäistä kertaa 20 vuotta sitten. Vanhalla Suurtorilla markkinoilla eletään tänä kesänä vuotta 1509, ja luvassa on neljä päivää keskiaikaa historiallisen Turun sydämessä. Monenlaisten huvitusten lisäksi tapahtuma tarjoaa aiempaa runsaammin asiaohjelmaa suomeksi ja ruotsiksi. Quasi moneta falsa tangit ‒ ab anno mcmxcvi eli toimii kuin väärä raha – jo vuodesta 1996!

Turun linnassa keskiaika herää eloon

Turun linnan keskiaikapäivänä lauantaina 2.7. linnan pihat ja salit täyttyvät toiminnasta. Musikantit taikovat soittimistaan keskiajan sävelmiä, naisväki tekee askareitaan ja linnan varusväki ottaa toisistaan mittaa. Karhuja, kirppuja ja kaappareita -kierros kertoo linnan elämästä, eläimistä ja valloittajista. Lapset voivat osallistua hiekkalinnan tekoon, sovittaa haarniskoita ja hovineidon pukuja tai kisata turnajaisissa linnan puistossa.

 

Tuomiokirkossa uutuutena opastuksia lapsiperheille

Suomen ainoa keskiaikainen katedraali, Turun tuomiokirkko, vie aitoon keskiaikaan. Maria Eerikintytär tutustuttaa katedraalin keskiaikaan opastuskierroksilla – tämän vuoden uutuus ovat kierrokset lapsiperheille. Iltakonsertissa soivat laulu, dulcian, sinkki, luonnontrumpetti ja continuo-soittimet. Tuomiokirkkomuseo kertoo keskiajasta alttariesineistön ja puuveistosten avulla. Historia yhdistyy tähän päivään hetkirukouksissa ja messuissa.

Kurkistus rauniokortteliin

Aboa Vetus & Ars Nova -museossa maanalaisen rauniokorttelin vuosisatojen takaiset kivitalojen rakenteet ja sadat esineet kertovat Suomen vanhimman kaupungin historiasta. Siihen voi tutustua keskiaikaisia kujia kävellen ja talojen raunioita katsellen. Keskiajan Turun aikaan järjestetään päivittäin opastuksia menneiden aikojen Turkuun.

Ritariratsukot hevosturnajaisissa

Vauhdin hurmaa voi kokea Rohan Tallien hevosturnajaisissa Tuomiokirkkotorilla. Tallien kymmenvuotisjuhlaesitys näyttää, kuinka ritarit mittelivät sotataitojensa paremmuudesta. Ritariratsukot kohtaavat huimassa vauhdissa ja peitsien säleiden lentäessä. Luvassa on totta ja tarua, ripaus historiaa, todellisia ja epätodellisia hahmoja menneisyydestä ja nykyisyydestä.