Impivaaran uimahallissa vierailee lähes joka keskiviikko tarmokas kaksikko. Sylvi Virtanen ja hänen tyttärensä Mirja Lindroos omistavat kumpikin Seniorirannekkeen, jolla pääsee esimerkiksi uimahalleihin.

Ranneke ilman yläikärajaa

Edullinen Senioriranneke on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille turkulaisille. Se kannustaa liikkumaan oman aikataulun mukaan. Sillä pääsee kaupungin uimalaitoksiin, kuntosaleihin ja kulttuuritarjontaan. Ranneke on voimassa kuusi kuukautta kerrallaan.

Seniorirannekkeen ostopaikat ja lisätietoja: turku.fi/senioriranneke

– Mirja houkutteli minut hankkimaan tällaisen rannekkeen ja ryhtymään hänen uimakaverikseen vuonna 2006. Siitä lähtien olemme käyneet täällä Impivaaran uimahallissa kerran viikossa. Tästä on tullut mukava äidin ja tyttären yhteinen harrastus, Virtanen kertoo.

90-vuotias Virtanen on yksi Seniorirannekkeen vanhimpia käyttäjiä. Hän on ollut aina aktiivinen liikkuja. Viime vuonna Virtasen tahti kuitenkin hidastui, kun hänen aorttaläppänsä jouduttiin avaamaan ja hänelle asennettiin tahdistin.

Virtasen elämänilo säilyi leikkauksesta huolimatta, ja hän on jo löytänyt uudelleen myös liikunnan ilon. Vaikka kunto ei riitä enää vesijumpassa käymiseen, hän liikkuu hieman rauhallisemmin uima-altaissa ja nauttii saunan lämmöstä.

– Jos olisin hieman nuorempi, kävisin rannekkeella myös muissa liikuntapaikoissa ja kulttuurikohteissa. Tiedä vaikka vielä joku päivä innostuisinkin, jos joku saa houkuteltua mukaan, Virtanen naurahtaa.

Senioriranneke oikeuttaa omatoimiseen liikuntaan kerran päivässä kaupungin uimalaitoksissa tai kuntosaleissa. Sen lisäksi voi osallistua kulttuuritarjontaan sekä joihinkin omatoimi- ja vertaisryhmiin. Ranneke onkin ollut ahkerassa käytössä Lindroosilla, joka osti sellaisen heti 65 vuotta täytettyään.

– Käyn uimassa ja kuntosaleilla kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Kulttuuritapahtumissa rannekkeella saa esimerkiksi ilmaisen konserttiohjelman, mikä on mielestäni kätevää.

Tärkein syy seniorirannekkeen hankkimiseen on ollut molemmille sen edullinen hinta.

– Vaikka en käytä ranneketta kuin kerran viikossa, se maksaa itsensä takaisin nopeasti. Olen suositellut sen hankkimista ystävillenikin, koska kunnon ylläpitäminen on tärkeää vielä tässäkin iässä, Virtanen toteaa.