Ensimmäiset lukulähetit jalkautuivat Turun alueen vanhainkoteihin ja palvelutaloihin viime keväänä. Seuraavat infotilaisuudet ovat 3.10. ja 12.10. klo 17 pääkirjastossa.

Seuraavat infotilaisuudet ovat 3.10. ja 12.10. klo 17 pääkirjastossa.
Ilmoittautua voi seniorityön informaatikolle Katarina Kapiaiselle katarina.kapiainen@turku.fi tai 050 594 7235.

Kuluvana vuonna käynnistettiin Turussa lukulähettitoiminta, uusi harrastamisen ja auttamisen muoto. Turun kaupunginkirjaston alulle laittama ja tukema toiminta on otettu innostuneena vastaan.

Ajatus syntyi todellisesta tarpeesta. Kovin moni ikäihminen ei enää kykene kirjaa avaamaan, saati sitä lukemaan. Säännöllisesti vieraileva lukulähetti tuo iloa, virkeyttä ja hyvää mieltä vanhuksen arkeen ja se on jo nyt saanut kiitosta paitsi laitosten asukkailta, myös henkilökunnalta ja omaisilta. Myös palaute lukuläheteiltä on ollut myönteistä ja innostunutta. Hyvän mielen tuominen toiselle tuo sitä myös itselle.

Lukulähettejä on tällä hetkellä 15 viidessä eri laitoksessa. Lukuläheteille on tarvetta ja kysyntää. Jokainen lukulähetiksi ryhtyvä toimii itselleen sopivalla aikataululla ja tavalla. Jotkut lukevat yhdelle vanhukselle, jotkut pienelle ryhmälle. Lukeminen voi olla tarinatuokio, runokirja tai vaikka päivän lehti. Ryhmässä voidaan kuullusta kirjasta myös yhdessä keskustella. Usein se tuo mieleen ajatuksia ja kauniita muistoja menneestä. Yhdessä valitun vanhainkodin tai palvelutalon kanssa mietitään molemmille sopiva lukukäyntien ajankohta. Lukulähetit saavat myös kirjastosta tukea ja apua luettavien kirjojen valintaan.

Lukulähettitoiminnassa on omat haasteensa. Laitosympäristö ja aikataulu, asukkaiden kunto ja yhteistyö henkilökunnan kanssa vaatii tutustumista. Kirjastossa järjestetään asiasta kiinnostuneille infotilaisuuksia.

 

Kuva: Kati Leskinen