Turun kaupunki on myöntänyt Turku Rock Academylle 100 000 euroa lisämäärärahaa ensi vuodelle. Nuorisotyön sovellus on tähän asti saanut opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusta, joka loppuu tämän vuoden lopulla. Academy hyödyntää bänditoimintaa osana nuorisotyötä.

Turku Rock Academyn toiminta jatkuu. Turun nuorisopalveluiden alainen akatemia on toiminut vuodesta 2011 ja mallia on viety Suomessa seitsemään muuhun kaupunkiin ministeriön rahoituksen turvin. Turun nuorisolautakunta esitti Academylle 100 000 euron lisämäärärahaa, josta nyt päätti kaupunginvaltuusto.

– Turussa rahoitus takaa sen, että toimintaa voidaan jatkossakin kehittää ja tehdä täysipainoisesti. Bändityö on koettu hyväksi osaksi nuorisotyötä – sen kautta tavoitetaan musiikista kiinnostuneita nuoria, jotka eivät välttämättä muuten olisi nuorisotyön piirissä, toiminnanjohtaja Tomi Arvas sanoo.

– Nuoren musiikillisen kehittymisen lisäksi akatemia auttaa ja tukee kaikessa elämänhallintaan liittyvässä, kuten esimerkiksi urasuunnitelmien selkiyttämisessä.

Rock Academyyn mahdollista
päästä Bandstand-kilpailun kautta

Rock Academyn toimintaan pääsee mukaan vain Turku Bandstand -bändikilpailun kautta. Kilpailuja on järjestetty nyt 20 vuotta, ja tällä hetkellä käynnissä on haku 21. Bandstandiin.

Tammi–maaliskuun aikana käytävästä kilpailusta valitaan jälleen neljästä viiteen yhtyettä akatemian kahden vuoden valmennukseen. 14–29-vuotiaat nuoret muusikot saavat tänä aikana maksutonta opastusta musiikkialan huippuammattilaisilta niin studiotyöskentelyssä kuin laulun- ja soitonopetuksessakin. Valmennus pitää sisällään myös monenlaisia muita kursseja ja klinikkatyyppistä toimintaa.

Turku Rock Academy on Turun kaupungin nuorisopalveluissa vuonna 2011 rakennettu bänditoiminnan kehittämismalli, joka on levinnyt seitsemään muuhun kaupunkiin ympäri maata (Tampere, Jyväskylä, Joensuu, Helsinki, Espoo, Vantaa ja Rauma). Vuonna 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi hankkeelle kolmen vuoden avustuksen, joka päättyy vuoden lopussa. Turun kaupungin myöntämän lisämäärärahan turvin toiminta saa jatkoa.