Turun filharmoninen orkesteri ja Turku Jazz Orchestra julkaisevat perjantaina 25.11. suomalaisen elokuvamusiikin levyn, jolla kuullaan solisteina laulaja Johanna Iivanaista ja saksofonisti Jukka Perkoa. Levynjulkaisukonsertissa sekä Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -levyllä suurorkesteri esittää tuoreita jazzsovituksia suomalaisista elokuvamusiikin klassikoista.

Konsertin ja levyn sävellykset on sovittanut konsertin kapellimestarina toimiva Vellu Halkosalmi, joka on myös Turku Jazz Orchestran taiteellinen johtaja ja kansainvälisesti tunnettu säveltäjä. Halkosalmen lisäksi sovittajatiimissä ovat vaikuttaneet Artturi Rönkä, Ville Vannemaa ja Tero Lindberg.

Levy julkaistaan Suomen satavuotisjuhlavuoden kynnyksellä ja se tekee omalta osaltaan kunniaa suomalaiselle elokuvamusiikin perinteelle sekä suomalaisen laulunkirjoittamisen taiteelle.

Sinfoniaorkesterille ja big bandille sovitettujen kappaleiden joukossa on sekä vanhoja hittejä että unohdettuja helmiä suosikkielokuvista. Levy sisältää useita tuttuja ikivihreitä kappaleita, kuten Nuoruustango elokuvasta Kreivi (1971), Väliaikainen elokuvasta Kaksi Vihtoria (1939) sekä Balladi elokuvasta Klaani (1984). Levyn tuottamisesta vastaa Alba Records.

Laulusolistina on sävykkäästä äänestään tunnettu jazzlaulaja Johanna Iivanainen. Lisäksi levyllä kuullaan solistina Suomen menestyneimpiin jazzartisteihin lukeutuvaa saksofonistia Jukka Perkoa.

Levytys on myös vuonna 2012 perustetun Turku Jazz Orchestran ensimmäinen albumi. Orkesteri on tehnyt yhteistyötä Turun filharmonisen orkesterin kanssa jo useamman vuoden ajan ja esiintynyt haastavilla ohjelmistoilla lukuisten kotimaisten huippumuusikoiden kanssa.

Levynjulkaisukonsertti Sulle salaisuuden kertoa mä voisin Turun konserttitalossa perjantaina 25.11. klo 19 on loppuunmyyty.