Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen lukee Suomen Turusta jouluaattona julistettavan joulurauhan. Akkanen on työskennellyt kaupungin palveluksessa vuodesta 1997 lähtien.

– Joulurauhan julistajan tehtävään nimeäminen on suuri arvostuksenosoitus työnantajalta. Kyse on yhdestä arvokkaimmista Suomessa kerran vuodessa toistuvista tehtävistä. Tästä ainutkertaisesta mahdollisuudesta ei voinut kieltäytyä, Mika Akkanen sanoo.

Joulurauhan julistajan on nimittänyt Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell keskusteltuaan asiasta kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajien kanssa.  

Lähes katkeamaton perinne 1300-luvulta

– Joulurauhan julistus on tärkeä asia koko Suomelle ja myös maan rajojen ulkopuolella. Turku kantaa perinnettä ylpeänä ja hoitaa julistuksen arvokkaasti ja hyvin. Monesta eri joulurauhan julistuksesta Turussa luettava on se, joka virallisesti avaa joulun, sanoo Aleksi Randell.

Monesta eri joulurauhan julistuksesta juuri Turussa luettava on se, josta alkaa hiljentyminen joulun viettoon.

– Kaikki työt on tehty ja on aika hiljentyä viettämään Kristuksen syntymäjuhlaa. Tämä on joulurauhan julistuksen ydin, onhan julistus tullut Suomeen yhtä aikaa kristinuskon kanssa, Randell jatkaa.

Joulurauhan on julistanut perinteisesti Turun kaupungin toimeenpaneva virkamies. Alun alkaen joulurauhan julistaja oli kaupungin raadin sihteeri, sittemmin valtion paikallishallinnon oikeudellisia tehtäviä hoitaneen maistraatin sihteeri.

Vuodesta 1978 lähtien joulurauhan julistaja on ollut Turun kaupunginsihteeri tai kansliapäällikkö, viimeisimpänä Jouko K. Lehmusto. Kaupungin nykyorganisaatiossa ei enää ole kansliapäällikön virkaa, joten kaupunginjohtaja Randellin mukaan sekä tehtävävastuidensa että henkilönsä puolesta luonnollisin valinta oli protokolla-asioista vastaava Mika Akkanen.

Suomen Turku on julistanut joulurauhan lähes katkeamattomana perinteenä 1300-luvulta lähtien. Kyseessä on yksi suomalaisen kulttuurin pisimmistä yhtäjaksoisista perinteistä.

– On erittäin hienoa saada olla uusi lenkki Suomessa ainutlaatuisessa vuosisataisessa ketjussa. Pyrin tietenkin osaltani olemaan tämän ketjun arvoinen vastuuni tuntien mutta ajassa eläen, Akkanen sanoo.

"Julistuksen pitää onnistua kerralla"

Kansliapäällikkö, ja Turun entinen va. apulaiskaupunginjohtaja Jouko K. Lehmusto julisti joulurauhan kymmenen kertaa.

– Julistukseen pitää valmistautua nöyränä, huolellisesti ja kaikella vakavuudella, koska julistuksen pitää onnistua kerralla. Uusintamahdollisuutta ei ole. Julistustilanteessa kannattaa lukemisen ajaksi sulkea kaikki muu ulkopuolelle, ja jännittää sopivassa määrin, Lehmusto opastaa seuraajaansa.

Mika Akkanen valmistautuu joulurauhan julistajan tehtäväänsä opiskelemalla julistustekstin ulkoa suomeksi ja ruotsiksi.

– Haluan erityisesti korostaa julistuksen loppua ”riemullista joulujuhlaa - fröjdefull julhelg”. Toivon, että joulurauhanjulistus odotettuna aaton keskipäivän tapahtumana osaltaan loisi sekä kristillisen joulun viettäjille että muunlaisen maailmankatsomuksen omaaville ihmisille rintaan raikkaan ilon, lämmön ja läheisyyden tunteen, Mika Akkanen sanoo.

Joulurauhan julistus Turun Vanhalta Suurtorilta luetaan jouluaattona 24.12. kello 12. Yleisradio televisioi ja radioi tilaisuuden suorana lähetyksenä. Lähetys nähdään suorana myös internetissä.

Asiasanat: