Uusi perintämalli turvaa aikaisempaa paremmin kuntalaisten yhdenmukaisen kohtelun saatavien perinnässä. Myös kaupungin käyttämä perintäyhtiö vaihtuu.

Uusi perintämalli turvaa aikaisempaa paremmin kuntalaisten yhdenmukaisen kohtelun saatavien perinnässä. Malli yhtenäistää kaupungin perintäkäytäntöjä, selkeyttää vastuunjakoa, keskittää päätöksentekoa sekä toteuttaa mahdollisimman pitkälle yhden luukun periaatetta.

Uudessa mallissa on pyritty korjaamaan myyntilasku- ja perintäprosessissa ilmenneitä epäkohtia. Määrättyjä perintään liittyviä toimenpiteitä on keskitetty konsernihallinnon lakiasioihin. Lisäksi myyntilaskun eräpäivän siirtoa ja maksusuunnitelmia koskevia käytänteitä sekä luottotappio- ja ulosottosuositusten hyväksyntäprosessia on muutettu.

Perintäyhtiö vaihtuu

Uutta mallia lähdetään toteuttamaan yhdessä Kunnan Taitoa Oy:n ja Taitoa Kuntaperintä Oy:n kanssa. Taustalla on Turun kaupungin ja Kunnan Taitoa Oy:n välille vuonna 2014 solmittu palvelusopimus, jossa on sovittu myyntilaskujen perintäpalvelujen hankkimisesta Taitoan kautta.

Jatkossa myyntilaskutuksen alkupään hoitaa Kunnan Taitoa Oy kuten aikaisemminkin. Taitoa lähettää kuntalaiselle laskun, johon on merkitty sekä toimialan että Taitoan yhteystiedot. Mikäli asiakkaalla on kysyttävää laskun sisällöstä, laskulla on näkyvissä toimialan yhteystieto kysymyksiä varten. Mikäli taas asia koskee laskun maksuaikataulua, tulisi asiakkaan ottaa yhteyttä Taitoaan maksuajasta sopimiseksi. Mikäli lasku on jo ehtinyt perintään, hoitaa asiakas laskuun liittyvät kyselyt perintätoimistoon, jonka yhteystiedot löytyvät perintätoimiston lähettämästä laskusta. Oikea yhteydenottotaho on selvästi näkyvillä asiakkaalle lähetetyssä laskussa.

Turun kaupungin myyntilaskujen perintä on siirtynyt 1.1.2017 ja sen jälkeen syntyneiden myyntilaskujen osalta Kunnan Taitoa Oy:n tytäryhtiö Taitoa Kuntaperintä Oy:lle vaiheittain. Kirjaston saatavat jäävät, ainakin alkuvaiheessa, Intrum Justitia Oy:n sopimuksen piiriin.  Myös vanhojen ennen vuodenvaihdetta syntyneiden myyntilaskujen perintää jatketaan toistaiseksi edelleen Intrum Justitia Oy:n toimesta. Muutos ei koske toistaiseksi myöskään Turun kaupungin konserniyhtiöitä, jotka jatkavat omia perintäkäytäntöjään. Konserniyhtiöiden kanssa tullaan käymään asiasta erilliset neuvottelut.

Kuntalaiselle ei koidu lisätyötä

Kuntalaisen näkökulmasta perinnässä on menossa siirtymävaihe, jossa Turun kaupungin laskujen perintää hoitaa kaksi eri perintäyhtiötä. Kuntalaiselle kahden perintäyhtiön välivaihe ei kuitenkaan tuo lisätyötä. Tarvittavan tiedon kuntalainen saa yhdeltä luukulta eli jatkossa Kuntaperinnästä, sillä Kuntaperintä selvittää tarvittaessa asiakkaan kaikki Turun kaupungille olevat maksamattomat ja perinnässä olevat laskut. Asiakkaan ei siten tarvitse olla erikseen yhteydessä kahteen perintätoimistoon velkojen kokonaistilanteen selvittämiseksi.

Turun kaupunginhallitus on hyväksynyt 21.11.2016 uuden keskitetyn perintämallin. Mallin edellyttämät sääntömuutokset on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 28.11.2016.