Turun yliopisto ja Turun kaupunki ovat solmineet sopimuksen, joka mahdollistaa lukiolaisten osallistumisen yliopiston opetukseen.

Lukiolaiset voivat jatkossa hakea Turun yliopistosta oikeutta suorittaa määrättyjä yliopiston opintojaksoja. Lukiolaisille tarjottava opetus on pääosin yliopiston normaalia opetusta, mutta mahdollisuuksien mukaan lukiolaisille voidaan järjestää myös erikseen suunniteltua opetusta.

– Haluamme etsiä uusia tapoja, joilla saisimme lukiolaiset kiinnostumaan etenkin luonnontieteellisen alan opinnoista. Mikäli saamme laajennettua tekniikan alan koulutusta Turun yliopistossa, tulemme kiinnittämään siihen erityistä huomiota. Pidän tärkeänä, että saisimme lisättyä etenkin nuorten naisten kiinnostusta näihin aloihin niin kansallisesti kuin alueellisestikin, toteaa Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen.

Yliopisto-opinnot korvaavat sovitusti lukiokursseja, tai opiskelija voi sijoittaa ne vapaisiin opintoihin. Yliopisto kirjaa lukiolaisten suoritukset myös yliopiston opintosuoritusrekisteriin. Jos opiskelija aloittaa myöhemmin opinnot Turun yliopistossa, hän saa aiemmat suorituksensa hyväksiluettua yliopiston hyväksymien periaatteiden mukaisesti.

– Yhteistyön alkaminen on merkittävä askel, joka kuroo umpeen lukioiden ja korkeakoulujen välistä kuilua. Lukiolaiset saavat uudistuksen myötä konkreettisemman ja selkeämmän käsityksen yliopisto-opinnoista ja voivat paremmin arvioida, mistä alasta he ovat kiinnostuneita. Samalla he saavat hyväksiluettua tulevia yliopisto-opintoja, mikä vauhdittaa valmistumista, sanoo Turun kaupungin lukiokoulutuksen palvelualuejohtaja Esko Heikkonen.

Lukiolaisille tarjottavien opintokokonaisuuksien sisältöjä suunnitellaan parhaillaan yhteistyössä yliopiston tiedekuntien ja kaupungin lukiokoulutuksen palvelualueen kesken. Kaupunki maksaa yliopistolle korvauksen lukiolaisille myönnetyistä opinto-oikeuksista.

Teksti: Jenni Valta, Turun yliopisto
Kuva: Hanna Oksanen, Turun yliopisto

Asiasanat: