Varsinais-Suomi tarjoaa laajasti ohjelmaa itsenäisyyden juhlavuonna. Maaliskuussa koetaan paljon teatteri-, taide- ja musiikkiesityksiä, mutta tutkitaan myös suomalaisuuden historiaa, kunnioitetaan aiempien sukupolvien saavutuksia ja tehdään hyväntekeväisyyttä.

Maaliskuussa koko Suomen yhteisenä teemana on syödä yhdessä töissä. Vaikka me suomalaiset sanomme arvostavamme yhteisiä hetkiä, syömme kuitenkin eurooppalaisista kansoista vähiten yhdessä. Nyt Suomen juhlavuonna ryhdymme sanoista tekoihin ja päätämme viettää enemmän aikaa yhdessä koulu- ja työpäivien aikana. Kutsumme tutut yhteisen pöydän ääreen lounaalle, tutustumme työkavereihin paremmin kahvitauolla, lähdemme porukalla after workille – mitä mieleen juolahtaa!

Hemgatan/Kotikatu yhdistää juniorit ja seniorit

RahtiTeatterin ja Turun Ammattikorkeakoulun tuottama esitys on kaksikielinen tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja kasvamisesta sota-ajan Suomessa. Käsikirjoitus pohjautuu tarinoihin, joita koululaiset ovat kirjoittaneet ikäihmisten muistoista. Teatteriesitysten lisäksi teos koetaan maaliskuussa useissa Varsinais-Suomen palvelutaloissa ja se on myös tilattavissa yksityisnäytöksinä. Sata Kohtaamista

Sata lasissa – rakkauden viiltoja tanssien

Tanssiesitys kuvaa Suomen historiaa rakkauden kautta ja hakee uusia kulmia siihen, mitä on olla suomalainen. Teoksessa liikutaan kansanmusiikista klassiseen ja kurvataan beatboxin kautta shamanistisiin rytmeihin. Esitykset jatkuvat toukokuulle asti. Tanssiteatteri ERI

Suomi 100 Liedossa

9.3. Seurakuntatalon toimintatorstaissa aiheena Presidenttien puolisot, 12.3. Liedon kirkolla Talvisodan päättymisen muistotilaisuus ja 13.3. kynttilöiden lasku sankarihaudoille. Itsenäisyyden ajan kirjallisuuden historiasta luennoidaan Liedon kirjastossa 21.3. ja 28.3. Lisää ohjelmaa Lieto

Jääsaaga 30.3. Marli-areena

Kaarinan Taitoluistelijoiden kevätnäytös on uudenlainen versio Kalevalasta, joka kunnioittaa sen runoperinnettä. Jääsaagassa yhdistyvät lasten ja nuorten liikunnan ilo, suomalainen kulttuuri ja kansanperinne. Aamupäivänäytös koululaisryhmille on jo täynnä, mutta yleisön iltanäytökseen on vielä tilaa. Kaarinan Taitoluistelijat

Karaoketeatteria Raatihuoneella ja palvelutaloissa

Karaoketeatteriesityksen käsikirjoitus on syntynyt Turun Karaokeklubin jäsenten ja heidän läheistensä muistoista, todellisesta elämästä ja niihin linkittyvistä lauluista. Muistot ja muistelut sukupolvelta toiselle ovat suomalaisten henkilökohtaista historiaa. Esitykset maaliskuussa Turun Vanhan Raatihuoneen juhlasalissa, Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksessa, kevään mittaan myös muissa palvelukeskuksissa ja vanhainkodeissa. Turun KaraokeKlubi

Kansalaistila

Suomi 100 -alueverkoston edustajat ovat tavattavissa Turun keskustassa, Forumissa, 14.2.–27.5. joka viikko tiistaisin klo 12–14 ja torstaisin klo 14–16. Maaliskuussa Kansalaistilassa 9-11 ompelujamit (18.3. asti) sekä keskiviikkokeskusteluissa Turku Goes POP: Turkulaisen populaarimusiikin villit vuosikymmenet, 1970–2010 (8.3.) ja Sinivalkoista humanismia – Taiteen monet kasvot (22.3. ja 29.3.) Kansalaistila 2017

Vielä ehdit!

  • 4.-5.3. Maria Nurmelan ja Tanssikoulu Tanssitiimin ”Sarastuksia – museokierros tanssien” Wäinö Aaltosen museossa Tanssitiimi
  • 4.-11.3. Die Kalewainen in Pochjola -oopperan viimeiset näytökset Logomossa Die Kalewainen in Pochjola
  • 8.3. Åbo Svenska Teaternissa verenluovutustempaus Åbo Svenska Teatern

Osallistu Suomi 100 -kuvakisaan

Kuvita juhlavuoden 100-teema omalla tyylilläsi ja voita herkullinen palkinto! Kuvasi voi koostua vaikkapa sadasta samanlaisesta/erilaisesta esineestä tai muodosta, myötäillä numeroita 100,1 tai 0, tai muutoin kekseliäällä tavalla tuoda esiin sen, että sata on merkittävä luku Suomen itsenäisyyden juhlavuonna. Julkaise kuvasi Instassa tai Twitterissä aihetunnisteella #100turku. www.turku.fi/suomi100

Lisää ohjelmaa löydät osoitteista

Suomi 100 Turussa ja Varsinais-Suomessa

Suomi 100 valtakunnallisesti