Nuori nainen istahtaa tuolille ja kertoo tarvitsevansa kipeästi apua työnhakuun. Taskussa on media-assistentin ammattikoulututkinto, mutta oman alan töitä ei tunnu ponnisteluista huolimatta löytyvän. Mikä olisi avuksi?, nainen kysyy. Nyt ei olla työvoimatoimistossa, vaan Turun Ohjaamossa.

Ohjaamon idea on yksinkertainen: yhden katon alla tarjotaan nuorille monia hyödyllisiä palveluita. Palveluiden pariin voi hakeutua, jos nuori kokee tarvitsevansa ulkopuolista tukea elämän pienissä tai suurissa ongelmissa. Lähetettä tai ajanvarausta ei tarvita, pelkkä puhelinsoitto tai ovikellon painaminen riittää. Ohjaamo auttaa – vaikka sitten täyttämään hankalia lomakkeita.

Kynnys on matalalla

Ohjaamo on matalan kynnyksen piste alle 30-vuotiaille nuorille. Ohjaamon tavoitteena on lisätä turkulaisnuorten työllistymistä ja ehkäistä ongelmien kasaantumista. Hanna Hyytiä työskentelee Ohjaamossa hankekoordinaattorina. Hän ohjaa nuoria asiakkaita päivittäin.

– Turkulaisnuoria mietityttävät erityisesti työnhakuun, koulutukseen ja toimeentuloon liittyvät kysymykset. Useat nuoret haluavat myös tietää lisää Turun harrastusmahdollisuuksista. Siinä tapauksessa kyselemme nuorilta heidän kiinnostuksenkohteistaan ja ehdotamme erilaisia mahdollisuuksia. Tämä on siis vahvasti palvelutyötä, Hyytiä kertoo.

Ohjaamossa nuoria opastaa innostunut tiimi.

Se tavallinen tarina

Turun Ohjaamossa asioi kuukausittain yli 300 nuorta. Heitä tavataan tarvittaessa myös Ohjaamon seinien ulkopuolella.

Tyypillinen tarina on seuraavanlainen. Nuori on päättänyt peruskoulun, valmistunut ammattikoulusta tai kirjoittanut ylioppilaaksi, ja haluaa tietää lisää jatko-opiskelumahdollisuuksista. Tai tämä: nuori tuntee itsensä yksinäiseksi eikä välttämättä uskalla hakeutua uuden harrastuksen pariin, joten hän vierailee Ohjaamossa juttelemassa tilanteestaan.

Ohjaamon työntekijä saattaa olla ensimmäinen ihminen, jolle nuori uskaltaa puhua ongelmistaan.

Hienoimpia hetkiä ovat ne, kun nuori saa itselleen avun, oli se sitten työpaikka tai vaikkapa tukea urasuunnitelmiin. Näitä onnistumisia tapahtuu joka viikko.

Hanna Hyytiä

Nuori työntekijä on satsaus tulevaisuuteen

Nuorisotyöttömyys on Suomessa vakava ongelma. Pelkästään Turussa oli joulukuussa 2016 työttömänä 2 060 alle 25-vuotiasta nuorta.

– Työttömyys on kenelle tahansa iso asia, siksi pyrimme antamaan nuorille henkilökohtaista palvelua jokaisen tavoitteet ja toiveet huomioiden. Nuoret työntekijät ovat yrityksille valtava voimavara ja ennen kaikkea satsaus tulevaisuuteen. Tätä sanomaa haluamme välittää eteenpäin myös työnantajille, toteaa Hyytiä.

Henkilökohtaisella tuella on valtava merkitys

Media-alan työpaikkaa etsivä nuori nainen on keskustellut Ohjaamon työntekijän kanssa nyt puoli tuntia. Hän kertoo saaneensa paitsi lisätietoa työnhausta Turussa myös huojennusta siitä, että ei ole ainoa työpaikkaa epätoivoisesti hakeva turkulaisnuori.

– Tuntuu mukavalta kuulla, että minunkaltaisiani työtä etsiviä nuoria on monia muitakin enkä minä ole toivoton tapaus. Välillä tuntuu, että kaikilla kavereilla on jo työ- tai opiskelupaikka, ja minä olen se luuseri joka ei löydä mitään. Senkin vuoksi tästä tapaamisesta jäi hyvä mieli, nainen kertoo hymyillen.
 

Lue lisää siitä miten Turku tekee hyvää