Kaskenlinnassa tanssittiin vapputansseja Koko Suomi tanssii -haastekampanjan merkeissä. Ammatti-instituutin lähihoitajaopiskelijat ja Tanssiseura Sekahaku tanssittivat Kaskenlinnan osastojen potilaita.

Tanssi antaa voimaa ja elämyksiä kuntoutuville potilaille. Kaskenlinnan vapputanssit ovat perinne jo monen vuoden takaa. Ja myös tuttuun tapaan mukana avustamassa olivat Turun ammatti-instituutin lähihoitajaopiskelijat. Tuttu tanssitahdittaja Kaskenlinnassa on Amapola-yhtye. Tämän vuoden uutuutena mukana olivat myös Tanssiseura Sekahaun tanssijat. He esittivät myös tansseja, mm. rumbaa.

Tanssijoilla oli kevät- ja vapputunnelmaa asusteissaan

- Kaskenlinnassa haluttiin tänä vuonna lähteä Suomen 100-vuotisen juhlavuoden kunniaksi tanssihaastekampanjaan mukaan. Tanssit on koettu merkitykselliseksi ja voimaa antavaksi tapahtumaksi. Kuntoutujat ovat eläneet tanssin tunnelmissa monta päivää jälkikäteen. Haluamme haastaa kampanjaan mukaan Turun kaupungin hyvinvointi- ja vanhuskeskukset, Minna Nurmi Kaskenlinnan aktivointitoiminnasta kertoo.

Kaskenlinnan potilas Anja oli hyvällä mielellä tansseissa. Kädet melkein väsyivät, kun tanssittajia oli niin paljon, Anja totesi iloisena. Erityisesti tanssimusiikki oli hänen mieleensä.

Tanssiseura Sekahaku myös esitti muutamia vauhdikkaita tansseja.

Amapola-yhtye oli perinteiseen tapaan tanssittamassa.

Kaskenlinnan sairaalassa toimivat geriatrian ja neurologian kuntoutusosastot, kotihoitoa tukeva kuntoutusosasto, palliatiivinen osasto, saattohoito- ja hengityshalvausyksikkö.

Koko Suomi tanssii 2017 yhdistää suomalaisia itsenäisyytemme juhlavuonna tanssin keinoin osana Suomi 100 -juhlavuotta. Kuka tahansa voi opetella yksin tai yhdessä tanssihaastetanssin verkossa julkaistavan videon avulla.

Kampanjaa koordinoi Tanssin Tiedotuskeskus ja se on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa.

Tanssiseura Sekahaku ry on perustettu vuonna 2005 laajentamaan ja monipuolistamaan lavatanssiharrastusta Turun seudulla. Seura järjestää tanssitreenejä ja -tapahtumia. Se haluaa myyös edistää tanssin tuomaa iloa ja tehdä tanssin aloittaminen helpoksi ihan kaikille.

 

Asiasanat: