Elokuusta lähtien Turussa toteutetaan uusi työllisyyskokeilu, jonka tähtäimessä on entistä henkilökohtaisempi ja kokonaisvaltaisempi asiakaspalvelu.

Työllisyyspalvelut

Työllisyyspalvelukeskus tarjoaa pitkäaikais- tai nuorisotyöttömille työllistymistä edistävää neuvontaa ja ohjausta. Palvelut perustuvat yksilöohjaukseen, jossa kartoitetaan asiakkaan lähtötilanne, tarpeet, toiveet ja tavoitteet. 

Kaupunki haki kansalliseen työllisyyskokeiluun ja Turku pääsi mukaan yhdessä Raision, Naantalin ja Paimion kanssa. Lakimuutoksen myötä kunnat saavat ensimmäistä kertaa todellisen mahdollisuuden orkesteroida koko työllisyyden kenttää kohderyhmien osalta, joita ovat alle 25-vuotiaat ja kaikenikäiset 12 kk yhtäjaksoisesti työttömänä olleet.

Uusi työllisyyskokeilu tähtää entistä henkilökohtaisempaan ja kokonaisvaltaisempaan asiakaspalveluun. Tavoitteena on osoittaa, että kunnat hoitavat työllisyysasiat maakuntia tehokkaammin lähellä kuntalaisia ja alueen elinkeinoelämää. Työttömät nähdään työvoimana, työmarkkinoiden resurssina. He ovat ensisijaisesti subjekteja, eivät autettavia objekteja.

Turku on muiden suurten kaupunkien tavoin jo pitkään ollut valmis ottamaan kokonaisvastuun työllisyysasioiden järjestämisestä Turun seudulla yhdessä naapurikuntien kanssa. Kokeilu toteutetaan eduskuntakäsittelyssä olevan kokeilulain mukaisesti (laki julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta). Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2017, jolloin kokeilu alkaa. Kokeilu jatkuu sen mukaan 31.12.2018 asti.

”Elinvoimainen väestö on hyvä brändi”

– Turun kaupunki tarjoaa kokonaisvaltaista asiakaspalvelua, sillä meillähän ne kaikki hyvinvoinnin palvelutkin ovat. Elinvoimainen väestö on hyvä brändi, kertoo työllisyyskokeilua vetävä palvelujohtaja Mika Helva.

Turun kaupunki tarjoaa kokonaisvaltaista asiakaspalvelua, sillä meillähän ne kaikki hyvinvoinnin palvelutkin ovat. 

Mika Helva

Tarkoituksena on hakea vaikuttavuutta pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työllistämiseen ja aktivointiin. Hanke on elinkeinoelämälähtöinen ja tavoitteena on vastata positiivisen rakennemuutoksen haasteisiin. Kokeilu toteutetaan kaupungin eri toimijoiden yhteistyönä. Kokeilu on kaupunkitasoinen sateenvarjohanke, jolla haetaan yhteistä positiivista, vaikuttavaa, asiakasta lähellä olevaa palvelukonseptia kaikkiin työllistymistä edistäviin palveluihin.

Työllisyyskokeilun avulla kunnat pääsevät ohjaamaan pitkäaikaistyöttömät palveluihin tai työhön ilman välikäsiä ja saamaan samalla säästöjä työmarkkinatuen kuntaosuuden maksuihin (Kela-maksuihin). Konkreettisin muutos on työllisyyspalvelukeskuksen yhteyteen perustettava asiakaspiste, jossa kaupunki ottaa elokuusta lähtien vastaan uudet asiakkaansa. Vastuu asiakkaista siirtyy TE-toimistolta kaupungille henkilöstön kera. Kokeiluun siirtyy 31 TE-toimiston virkailijaa, joista valtaosa Turkuun.

Turku tekee hyvää!

Kunnalle siirtyviä palveluita ovat muun muassa työttömien määräaikaishaastattelut sekä työllistymissuunnitelmien teko. Lisäksi kunnalle siirtyvät aktivointi- ja kotouttamissuunnitelmat, työnvälitys, ammatinvalinta- ja uraohjaus sekä starttiraha- ja palkkatukipäätökset.

– Turku tekee hyvää ja se tarkoittaa kaikkia niitä tapoja, joilla me edistämme eri-ikäisten ja -taustaisten kaupunkilaisten hyvinvointia. Tavoitteinamme ovat esimerkiksi pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden, yksinäisyyden ja syrjäytymisen vähentäminen, Helva kertoo.

Kaupunki haastaa myös omat yksikkönsä ottamaan osaa esimerkiksi kuntouttavaan työtoimintaan ja tarjoamaan aktiivisesti työkokeilupaikkoja sekä avoimia koulutuspaikkoja esimerkiksi oppisopimukseen.

Turun seudun työttömyys on ilahduttavasti laskusuunnassa. Positiivinen kehitys elinkeinoelämässä vauhdittaa nyt työllistymistä, ja Turussa on edistetty työllistymistä monilla tukitoimilla. Etenkin nuorten ja pitkään työelämän ulkopuolella olleiden aktivointiin ja työllistymiseen on jo aiemmin kiinnitetty erityistä huomiota.