Turun kaupungin vammaispalvelujen aiemmin Eskelissä, Linnankadulla ja Mäntymäessä toiminut henkilökunta työskentelee nyt yhdessä Kelan tiloissa Petreliuksessa (os. Peltolantie 3). Tiloja koristaa turkulaisen erityistaiteilija Tiina Elina Nurmisen teoskokoelma ”Yhteisessä Paratiisissa”.

Mitä erityistaide on?

Erityistaiteella tarkoitetaan erityistä tukea tarvitsevien kuvataidetoimintaa. Se on avustettua ja taideammattilaisten ohjaamaa taidetyöskentelyä, jossa ovat edustettuina eri työmenetelmät tekniikoista mediataiteeseen.

Taidekeskus Into ry perustettiin vuonna 2009. Toiminnan tavoitteena on tuoda esille eritystä tukea tarvitsevien taidetoimintaa ja etsiä mahdollisuuksia taidetoiminnan toteutumiselle Turun alueella. Kuvataiteilija Eija Ruoho toimii Taidekeskus Into ry:n puheenjohtajana ja Tiina Elina Nurmisen mentorina ja taiteen tekemisen mahdollistajana.

Lisätiedot:

Eija Ruoho, Taidekeskus Into ry, eijaruoho@gmail.com, p. 044 0701544

 

Kokoelman teemaksi muodostui Tiina Elinan oma elämänhistoria, tapahtumat syntymästä tähän hetkeen saakka. Teokset kuvaavat kaikkea sitä hyvää, mitä Tiina elämässään on kokenut ja mikä Tiina Elinan mukaan myös siirtyy täältä kuolemanjälkeiseen paratiisiin.

Teos mukana uuden lastensairaalan kokoelmissa

Tiina Elina aloitti taiteen tekemisen jo 9-vuotiaana. Puhumalla ei saa aina asioitaan sanotuksi niin hyvin kuin pitäisi. Piirtämisen, maalaamisen ja värien kautta voi kertoa, vaikka minkälaisia mukavia tarinoita ja tapahtumia omasta elämästään.

Tapahtumien keskiössä ja Tiinan taiteessa ovat kuvattuina kaikki Tiinan elämässä mukana olleet ystävät ja tärkeät ihmiset. Ehkä tärkein kaikista henkilöhahmoista on 1960-luvulla Helsingin lastenlinnan ylilääkärinä ja arkkiatrina toiminut Arvo Ylppö, jonka ansiosta keskosena syntynyt Tiina sai onnistuneen alun elämälleen. Tiina on maalannut Arvo Ylpöstä kookkaan maalauksen, jossa on synnytyssali ja Ylppö valkoisessa takissaan seuraamassa synnytyksen kulkua. Teos on lahjoitettu tulevan lastensairaalan taidekokoelmiin

Tiina Elina Nurmisen teoksia on ollut esillä niin valtakunnallisissa kuin kansainvälisissäkin näyttelyissä. Tiinan teoksia on hankittu valtakunnalliseen kehitysvammaisten Kettuki kokoelmaan ja kansainväliseen Collin Rhodesin Outsidertaiteen kokoelmaan Australiaan. Tiina Elina Nurmisen teoksia ovat hankkineet myös yksityiset keräilijät kokoelmiinsa.

     

Erityistaiteilija Tiina Elina Nurminen ja mentori Eija Ruoho