Tutkimuksen mukaan 2 % työikäisistä olisi valmis muuttamaan Varsinais-Suomeen työn perässä seuraavan kolmen vuoden kuluessa. Kaksi prosenttia tarkoittaa 55 000 työikäistä henkilöä, jotka katsovat työskentelevänsä erittäin todennäköisesti maakunnassa lähivuosien aikana.

Tällä hetkellä Varsinais-Suomeen muuttaa vuosittain vähän yli 10 000 työssäkäyvää henkilöä. Suurin piirtein yhtä paljon muuttaa maakunnasta työn perässä pois.

- Nykyiseen muuttoliikkeeseen verrattuna muuttohalukkuuden potentiaali on merkittävä, mutta ei vielä riittävä. Viestiä tuhansista uusista työpaikoista on terävöitettävä ja maakunnan tunnettuutta on lisättävä. Ihmiset on saatava liikkumaan työn perässä nykyistä paremmin, maakuntajohtaja Kari Häkämies korostaa.

- Nyt tehty tutkimus osoittaa, että tietoisuuden lisäämiseksi Varsinais-Suomen ulkopuolella asiaa tulisi käsitellä valtakunnallisissa medioissa sekä päättäjien ja työnhakijoidenkin keskuudessa. Tutkimus osoittaa myös kansallisen tason linjausten sekä määrätietoisten ja ennakoivien päätösten tarpeen, jotta vältytään kilpailukykyä ja kasvua hidastavilta pullonkauloilta, Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell sanoo.

Tutkimuksella taustoitetaan selvityshenkilö Esko Ahon työtä positiivisen rakennemuutoksen edistämiseksi. Esko Ahon selvityksen on tarkoitus valmistua 24.8.2017.

- Tutkimuksen tulos antaa Lounais-Suomen päättäjille tärkeän viestin. Työpaikkojen, asuntojen tai palvelujen rinnalla alueen täytyy tarjota muuttajalle vetovoimainen mielikuva. Sen rakentaminen vaatii järjestelmällistä työtä siinä missä infrastruktuurin rakentaminenkin, Työ- ja elinkeinoministeriön positiivisen rakennemuutoksen selvityshenkilö Esko Aho toteaa.

Varsinais-Suomen liitto ja Turun kaupunki tilasivat Taloustutkimus Oy:ltä selvityksen Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen tunnettuudesta Suomessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten hyvin alueen viesti voimakkaasta talouden kasvusta ja työvoiman tarpeesta on saavuttanut muualla Suomessa asuvat. Kysely toteutettiin valtakunnallisessa internet-paneelissa, johon osallistui 1647 vastaajaa.

Tutkimusraportti: Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen tunnettuus Suomessa