Lounais-Suomi on yksi maamme elinvoimavetureista. Osana tätä kasvuvyöhykettä, Uudenkaupungin tilanne on erittäin positiivinen.

Elinkeinorakenne on jo nyt varsin monipuolinen, työttömyys on pudonnut 6,6 prosenttiin ja muuttovoittoa on kertynyt alkuvuonna reilusti yli 200 henkeä. Kaupunki tekee mittavat investoinnit koulurakennuksiin ja rakennuttaa mm. uuden uimahallin.

Kaupan keskusliikkeet tekevät lisäpanostuksia kaupunkiin ja rakennusliikkeet ovat käynnistäneet lukuisia asuntohankkeita. Junarata sähköistetään. Nämä investoinnit eivät silti kata Uudenkaupungin markkinapotentiaalia kuin osittain, vaan kaupunki on mahdollisuuksia täynnä.

Turun kaupunkiseutu on kasvanut ja kehittynyt vahvasti maakunnan sisällä muihin seutuihin verrattuna. Mutta maakuntamme tarvitsee myös laajempaa menestystä, jota sen muiden seutujen kehittäminen voi tuoda.

Yksi menestyksen avain on kyky yhteistyöhön yli kunta- ja maakuntarajojen. Lisäksi Varsinais-Suomi tarvitsee maakuntakeskuksen, joka menestyy entistäkin paremmin myös kansallisesti ja kansainvälisesti. Seudut hyötyvät toistensa kehityksestä.

 

Atso Vainio
Kaupunginjohtaja
Uusikaupunki

Artikkeli julkaistu Turun Sanomissa 10.7.2017

Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio, by Uusikaupunki