Turku on ollut telakkakaupunki jo yli 300 vuoden ajan. Nimi telakan kyljessä on vaihdellut, laivat kasvaneet isommiksi ja työmenetelmät kehittyneet, mutta laivanrakentajien ylpeys omasta ammatista on pysynyt vahvana. Turun telakalla työ laivanrakennuksen parissa periytyy useinkin isältä pojalle. Tai isältä tyttärelle, kuten Markku Veteläisen ja Anne Mäkisen tapauksessa.

- Yhteensä meillä on Annen kanssa yli 50 vuoden työura täällä telakalla. Minulla tulee 43 vuotta ja 41 rakennettua laivaa pian täyteen. Meidän perheessä ollaan laivanrakentajia kaikki, kun vaimokin on alalla, Meyer Turun telakalla sisustuspuolen työnjohtajana työskentelevä Veteläinen aloittaa tarinansa telakalla työskentelystä.

Tyttären ei ollut tarkoitus seurata isän jalanjäljissä telakalle, mutta nyt he tekevät samaa työtä laivanrakennuksen laadunvalvonnan parissa.

- Vietin kaikki kesät ja työharjoittelut täällä 15-vuotiaasta lähtien. Opiskelin kuitenkin ensin aivan toisen ammatin, mutta palasin telakalle vuonna 2006 ja työskentelin usealla eri osastolla. Seuraavaksi siirryn aluepäälliköksi, kunhan nämä nykyiset laivat saadaan ensin valmiiksi, Mäkinen kertoo urastaan.

Kehittyvä tekniikka muuttaa työtä

Kaksikon mukaan useammilla osastoilla työskentely laajentaa hyvin näkökulmaa laivanrakennukseen.

Joka aamu katse hakeutuu nostureille ja tulee tarkastettua miltä laiva tänään näyttää.

- Siinä ymmärtää paremmin millaisista osista kokonaisuus syntyy. Prosessi on kyllä niin valtava, ettei kukaan edes voisi hallita sitä kokonaan, Mäkinen toteaa.

- Vaikka minä opetin työn ohella laivanrakennusta, jouduin aina toteamaan oppilaille, etten minä siitä läheskään kaikkea tiedä. Moni asia kertautuu, mutta kun säännöt muuttuvat ja tekniikka kehittyy, on jokainen laiva aina uusi haaste, Veteläinen vahvistaa.

Tyypillistä työpäivää telakalla ei kuulemma ole. Veteläisen mukaan tietokone on yhä isommassa roolissa, mutta liikuttua tulee silti paljon.

- Ihan heittämällä kävellään 10 kilometriä työpäivän aikana, monesti kahden laivan välillä.

Laivan suunnitteluun ja rakentamiseen osallistuu pari tuhatta telakan työntekijää ja lisäksi alihankkijoita on lukuisia.

- Me nähdään tarkastajina tuotanto hallin ensimmäisestä levystä siihen saakka, että laivan perävalot vilkkuvat. Silloin pyyhitäänkin sitten kyyneliä, Veteläinen naureskelee.

- Joo kyllä me ollaan ylpeitä, kun uutisissa ja somessa näkyy laivan matkaanlähtö. Että siellä se menee, meidän laiva, Mäkinen lisää hymyillen.

Ennen laivat laskettiin vesille, nykyisin ne nostetaan

Kun laiva valmistuu, henkilöstölle järjestetään esittelykierros ja juhlat. Myös uudet laivatilaukset ovat merkkitapauksia telakalla.

- Pari vuotta sitten pelkäsimme, että nyt työt loppuvat, mutta sitten Meyer osti telakan ja homma lähti taas rullaamaan. Se oli iso helpotus ja yksi selkeä kohokohta työuralla, Mäkinen toteaa.

Näin kesälomien jälkeen telakkapihalla vilisee sinisiä haalareita fillarien selässä.

- Onhan tämä vähän sellainen oma pieni kylä. Tuolla kun kulkee, niin tulee moikattua kaikille ja höpistyä jotain, vaikkei naama tuttu olisikaan. Samaa laivaahan me kaikki kuitenkin rakennetaan, Mäkinen naurahtaa.

Veteläinen on varma, että elämänmeno telakalla kiinnostaa häntä pian häämöttävän eläkkeelle jäämisen jälkeenkin:

- Jään kyllä seuraamaan uutisia ja Annehan jää tänne jatkamaan laivanrakennustyötä. Niin ja 6-vuotias tyttärentytär uhosi, että hänestä tulee isona telakan johtaja. Että perinne tuntuu kyllä jatkuvan.
 

Teksti ja kuvat: Emmi Kantonen
Artikkeli on julkaistu Turkupostissa 3/2017