Suomalaisen terveysteknologian vienti vetää ja life science -osaaminen kiinnostaa maailmalla. Toimialan katsaus kuullaan vuosittaisessa HealthBIO-tapahtumassa, joka kokoaa Turkuun bioteknologia-alan osaajia kuten yritysten ja tutkimusyhteisöjen edustajia.

HealthBIO 2017

Suomalainen life science -osaaminen on maailmalla kysyttyä. Lääkinnällisten laitteiden ja diagnostiikan viennin arvo oli viime vuonna runsaat 2,1 miljardia euroa. Syvästä taloustaantumasta huolimatta viimeisen 20 vuoden aikana viennin arvo on viisinkertaistunut ja ylijäämä kymmenkertaistunut. Viime vuonna terveysteknologian kauppataseen ylijäämä ylitti miljardin euron rajan.

Luvut kertovat suomalaisesta huippuosaamisesta markkinassa, joka on nopeasti kasvava ja yksi globaaleista megatrendeistä. Erityisen vahvaa kasvua ovat osoittaneet analysointiin sekä lääkekehityksen ja diagnostiikan palveluihin keskittyneet yritykset. Vaikka suomalaiset listautuneet life science -alan yritykset ovat pärjänneet kuluneen vuoden aikana keskimäärin hyvin, on sijoittajien trendinä investoida vakiintunutta liiketoimintaa tekeviin yrityksiin. 

– Kansantalouden näkökulmasta olisi toivottavampaa, että sijoittajat näkisivät pidemmälle ja rahat löytäisivät siemen- ja kehitysvaiheen yrityksiin – edustavat ne sitten terveysteknologiaa tai lääkekehitystä.  Ruotsissa ja Tanskassa rahoituskierrosten keskimääräinen koko onkin kolme kertaa Suomea suurempi, sanoo kansainvälistymispalveluista sekä life science -toimialasta Turku Science Park Oy:ssä vastaava johtaja Tero Piispanen

Ulkomaista rahaa voitaisiin houkutella alan startup-yrityksiin kotimaisen johtavan sijoittajan avulla.

Tero Piispanen

– Ulkomaista rahaa voitaisiin houkutella alan startup-yrityksiin, mikäli meillä toimisi kotimainen lead-sijoittaja, uskoo Piispanen. Hyvin kasvanut kotimainen yksityinen lääkäriasemabisnes on sentään saanut viimeisen kymmenen vuoden aikana runsaasti sijoituksia, mutta yritysten fokus on kotimarkkinoissa eikä viennissä.

NOME-verkosto aloittanut Suomessa – lisäarvoa suomalaisille yrityksille

Tänä vuonna HealthBIO-tapahtumassa lanseerataan myös Nordic Mentor Network for Entrepreneurship (NOME). NOME on ainutlaatuinen pohjoismainen mentorointiohjelma lupaaville life science -yrityksille. Suomalaisilla yrityksillä on nyt mahdollisuus hakeutua verkoston asiakkaaksi osoitteessa www.nome.nu.

Verkoston tavoite on auttaa parhaat suomalaiset life science -yritykset kasvuun ja kansainväliseen menestykseen.

Johan Kronberg

– Verkosto sovittaa ohjelmaan hyväksytyt yritykset yhteen vapaaehtoispohjalta toimivien pohjoismaisten ja yhdysvaltalaisten mentoreiden kanssa. Verkoston tavoite on yksinkertainen: auttaa parhaat suomalaiset life science -yritykset kasvuun ja kansainväliseen menestykseen, sanoo Johan Kronberg, yksi Suomen NOME-verkoston mentoreista.

Suomessa toimintaa koordinoi Turku Science Park Oy, joka tekee tiivistä yhteistyötä mm. startup-kiihdyttämö Verticalin kanssa. Pohjoismaista verkostoa koordinoi Accelerace Tanskasta ja partnereina ovat Karolinska Institutet Innovations AB ja Medicon Village Ruotsista sekä Oslo Cancer Cluster Incubator ja Aleap Norjasta.

Seuraa HealthBIO-tapahtumaa verkossa

HealthBIO-seminaari pidetään Turussa Kokouskeskus Maunossa (Tykistökatu 6), mutta Tero Piispasen katsaus suomalaisen life science -alan kuluneeseen vuoteen sekä Healthtech Finlandin toimitusjohtaja Saara Hassisen avauspuheenvuoro ovat seurattavissa suorana klo 10.15–11.15 myös verkossa: https://lync.utu.fi/meet/petmik/YD2TF6GW.

Tapahtumaan on ilmoittautunut kolmatta sataa alan yritysten ja tutkimusyhteisöjen edustajaa. Kansainvälisten puhujien joukossa ovat mm. Japanin suurimman lääkeyrityksen Takedan Suomen toimitusjohtaja Matthew Iles sekä Tomoko Toyosaki-Maeda japanilaisesta Shionogi & Co Ltd:stä sekä Bayerin biopankkitutkimuksen johtaja Arndt Schmitz.

HealthBIOn pääyhteistyökumppanit ovat Kolster, Medfiles ja Orion. Muina kumppaneina ovat Biovian, EATRIS, E&Y, PwC ja TFS.