Turun kaupunki ja Meyer Turku Oy ovat tilanneet Turun yliopiston Brahea-keskukselta selvityksen Meyerin Turun telakan aluetaloudellisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista. Selvitys ulottuu myös telakan laajaan toimittajaverkostoon.

Aluetaloudellisia vaikutuksia arvioidaan kolmella tasolla: ensisijaisesti Turun talousalueen mutta myös laajemmin Varsinais-Suomen ja koko Suomen näkökulmasta.

Hankkeessa pyritään selvittämään mahdollisimman tarkasti telakan suoria ja epäsuoria taloudellisia vaikutuksia, kuten telakan ja toimittajaverkostoon kuuluvien yritysten liikevaihto-ja työllisyyslukuja ja niiden heijastusvaikutusta muille toimialoille mm. palvelualoille. Lisäksi selvitetään investointien määrää ja telakan toiminnasta kertyviä yhteisö- ja kunnallisverotuloja. Myös uusien teknologioiden kehittämisen kiihdytysvaikutuksia tarkastellaan.

Muita käsiteltäviä osa-alueita ovat osaamiseen ja koulutukseen, liikenteeseen ja logistiikkaan sekä mm. asuntomarkkinoihin liittyvät tekijät.

Yhteisestä selvityshankkeesta saatava tieto on monipuolisesti hyödynnettävissä mm. viestinnässä, markkinoinnissa ja imagotyössä.

Selvityksen vastuullisena toteuttajana on erikoistutkija Tapio Karvonen Turun yliopiston Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus ja tutkimuskeskuksesta (MKK).

Asiasanat: