Saattohoidon kehittäminen on tärkeä tavoite Turun kaupungin sairaalapalveluissa. Tämän vuoksi asiasta järjestetään hoitohenkilökunnalle erilaisia koulutuksia. Osastonhoitaja Satu Laine kertoo mistä on kyse.

Koko viime syksyn ja kevään kaupunginsairaalan luentosalissa järjestettiin saattohoidon iltapäiviä, joissa kuultiin monia asiantuntijoita. Aiheina olivat mm. hoitotahto ja hoidon rajaukset, eksistentiaalinen ahdistus ja saattohoitopotilaan elämänlaatu.

- Viime joulukuussa käynnistin vuoden kestävän saattohoidon asiantuntijakoulutuksen. Osastoilla olen pitänyt oirehoidon iltapäiviä, joissa olemme käyneet läpi oire kerrallaan keskustellen ja kokemuksia jakaen oirehoidon kulmakiviä läpi. Näihin on osallistunut usein myös lääkärimme, osastonhoitaja Satu Laine kertoo.

Tänä syksynä iltapäivien aiheina ovat tunteet saattohoidossa: suru ja viha, mutta toisaalta myös ilo ja huumori.

Millaista hyvä saattohoito on?

Kuolevan potilaan ja hänen perheensä kohtaaminen vaatii hoitajilta paljon tietoperustaa esimerkiksi sairauksista, niiden oireista, hoidosta ja lääkityksestä. Vaaditaan myös paljon sydämen viisautta, rohkeutta ja nöyryyttä mennä lähelle kuolevaa ihmistä.

- Saattohoito-osaaminen on asenne-osaamista korkeimmillaan. Usein puhun hoitajan asenteesta siinä, että meidän pitää löytää oma paikkamme näiden ihmisten elämässä, jotka ovat luopumassa kaikesta siitä, mitä ovat saavuttaneet. Vahvan lääkeosaamisen lisäksi tarvitaan siis halua ja uskallusta tukea, kuunnella, olla lähellä kuolevaa potilasta ja hänen läheisiään, Laine kertoo.

 

Miksi se on tärkeää?

– Minä ajattelen niin, että ihmisen elämässä on kaksi huippuhetkeä: syntymä ja kuolema. Näissä meidän pitäisi tuntea olomme arvostetuksi ja tärkeäksi. Onnistunut oirehoito ja kunnioittava kohtaaminen auttavat usein ihmisiä pääsemään jonkinlaiseen tasapainoon menneen elämänsä ja lähestyvän kuoleman kanssa.

– Silloinkin, kun ihmiset joutuvat hyvästelemään elämänsä ja rakkaansa, heidän ei tarvitse tehdä sitä yksin. Siksi me olemme täällä. Kun puhun omaisten kanssa, sanon usein, että me olemme täällä heitä kaikkia varten. Yritämme tukea heitä jatkamaan elämäänsä myös rakkaan kuoleman jälkeen, Laine avaa.

Entä saattohoito ja tuleva sote-uudistus?

– Mielestäni olemme hyvin valmistautuneita uudistukseen. Sairaalapalveluissa löytyy nyt saattohoitoa monellakin tasolla. Isolla osalla kaupunginsairaalan osastoista on jo saattohoito-osaamista monen vuoden ajalta ja kotisairaala hoitaa saattohoitopotilaita kodeissaan.

Kaskenlinnan sairaalassa on kolme osastoa, jotka ovat erikoistuneet palliatiivisiin ja saattohoitopotilaisiin: palliatiivinen osasto, hengityshalvausyksikkö sekä kotisaattohoitoa tukeva vuodeosasto.

– Näillä osastoilla on jo tällä hetkellä mielestäni todella hyvää ja vaativan tason saattohoito-osaamista. Osastollamme on myös ns. koulutusoikeus, eli tälläkin hetkellä meillä on palliatiiviseen erikoispätevyyteen opiskeleva lääkäri harjoittelussa, Laine kertoo.

"Valmistaudumme vuoteen 2020" -juttusarjassa kerromme, kuinka Turun kaupungin hyvinvointitoimialan terveyspalvelut valmistautuvat tulevaan sote-uudistukseen.