Uusi japanilaisten pelien, sarjakuvien ja animaation suurtapahtuma järjestetään Turun Logomossa helmikuussa 2018.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä japanilaisten pelien, animaation ja sarjakuvan – animen ja mangan – tapahtuma Umicon valtaa Logomon hiihtolomaviikolla 24.–25.2.2018. Tapahtumassa on luvassa muun muassa luentoja, paneeleita, työpajoja, konsertteja ja peliturnauksia. Tapahtumaan odotetaan jopa 2500 osallistujaa.

Umiconiin saapuu alan tunnetuimpia artisteja Japanista. Tapahtuman ensimmäinen kunniavieras, mangaka eli sarjakuvataiteilija Arina Tanemura on herättänyt suurta kiinnostusta suomalaisissa harrastajissa.

- Kun julkistimme, että hän on yksi kunniavieraistamme edellisessä tapahtumassamme kesällä, saimme välittömästi erittäin innostuneen reaktion kävijöiltämme, Suomen Con-tapahtumat Oy:n toimitusjohtaja Pasi Savolainen kertoo.

Tanemuran lisäksi tapahtumaan saapuu VisualArtsin Key -studion perustajajäsen Art Director ja kuvittaja Itaru Hinoue, jonka visuaalisten novellien pelaajat ja animen katsojat tunnistavat teoksista Air, Clannad ja Kanon. Pelimusiikkivieraaksi saapuu Tanioka Kumi, säveltäjä, jonka työnjälkeä kuulee esimerkiksi Final Fantasy Chrystal Chronicles ja Final Fantasy XI -peleissä. Vieraskaartin täydentää kansainvälisesti erittäin tunnettu cosplay-harrastaja REIKA, joka ei kuulemma malta odottaa, että pääsee kokemaan Suomen talven.

Umiconin lipunmyynti alkaa 22.9.2017 klo 12.00 Early Bird -viikonloppulippujen myynnillä. Liput ovat myynnissä rajoitetun ajan 22.9.–10.11.2017 ja ne maksavat 36,80 €/kappale. Liput myydään Lippu.fi:n kautta. 11.11.2017 alkaen viikonloppuliput maksavat 41,80 €/kpl. Tapahtuma on ikärajaton ja yksi alle 13-vuotias lapsi pääsee maksavan aikuisen kanssa tapahtumaan maksutta.

Tekemistä hiihtolomalle

Turun kaupungin Tapahtuma- ja kongressipalveluiden päällikkö Sari Ruusumo on erittäin mielissään Umiconin tulosta Turkuun.

- Umicon on vuosittain toistuva nuorten ja nuorten aikuisten tapahtuma, joka vahvistaa Turun tapahtumien talvikautta merkittävästi. Turun kaupunki ja Visit Turku auttavat järjestäjiä kokoamaan varsinaisen tapahtuman kylkeen myös muuta vetovoimaista ohjelmaa, jotta saamme kokonaisia perheitä tulemaan Turkuun, toteaa Ruusumo.

- Turku on vahva tietotekniikan, pelikoulutuksen ja pelikulttuurin kaupunki jo nyt, ja Umicon ja syyslomalla 2017 käynnistyvä e-urheilutapahtuma Grail Quest vahvistavat tapahtumina alan toiminnallista kulttuuria.

Lue lisää: www.umicon.fi
Facebook: www.facebook.com/umicon.fi