Turun kaupungin nuorisopalvelut järjestää Turku Bandstand -bändikilpailun ensi vuonna jo 22. kerran. Ilmoittautuminen on alkanut ja jatkuu 7. tammikuuta saakka.

Turku Bandstand on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty bändikilpailu, josta on muodostunut yhtyeille vakiintunut tapa astua yleisön eteen – vaikka ensimmäistä kertaa. Kilpailussa on esiintynyt tähän mennessä jo 973 yhtyettä.

Kilpailuun saavat ottaa osaa kaikki yhtyeet, joiden kotipaikka on alueen Salo–Forssa–Laitila–Turku sisäpuolella. Yhtyeiden jäsenistä 3/4 tulee olla alle 29-vuotiaita.

Kilpailu käydään helmi-maaliskuun aikana Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa, finaali soitetaan maaliskuun 17. päivä Logomossa. Raadissa istuu aina musiikkialan ammattilaisia ja alan toimijoita.

Kisasta tullaan poimimaan 3–5 yhtyettä Turku Rock Academyn riveihin. Yhtyeet saavat kaksi vuotta maksutonta tukea ja opastusta omaan kehittymiseensä.

– Toiminta pitää sisällään paljon studioaikaa, musiikin tuottamista, promokuvia, julkaisuja ja kaivattuja keikkoja – toisinaan Ruisrockiin saakka, kertoo Rock Academyn toiminnanjohtaja Tomi Arvas nuorisopalveluista.

Turku Bandstand -kilpailussa kukin yhtye esittää 15 minuuttia omaa materiaaliaan. Kilpailun voittajalle on tuttuun tapaan luvassa esituotantoa, studiota ja singleäänitteen julkaisu.

Viime vuoden voittaja
sai tuottajan Riku Mattilasta

Kilpailua kehitetään koko ajan, ja toisinaan voittokin saattaa poikia paljon enemmän. Esimerkiksi vuoden 2017 voittaja uusimusta-yhtye sai huiman mahdollisuuden, kun finaalin tuomaristossa istunut tuottaja Riku Mattila innostui yhtyeestä niin paljon, että otti koko bändin tuottamisen hoitaakseen.

– Pyrin sparraamaan ja mentoroimaan artistia koko tietotaidollani. Kaivan kaiken mahdollisen potentiaalin ryhmästä ja yksilöistä esiin, sanoo Mattila.

–  Se että työ kestää pidempään kuin pari tapaamiskertaa tuo pöydälle runsaasti kysymyksiä, joiden äärelle päästäisi muuten vasta vuosien päästä. Samalla metsästetään sitä kuuluisaa Hyvää Biisiä. Kyseessä on parhaimmillaan hyvin antoisa ja informatiivinen mahdollisuus mille tahansa bändille.

Uusimustan ja Mattilan yhteistyön hedelmiä tullaan kuulemaan ensi keväänä.

Ilmoittautuminen 2018 Turku Bandstand -kilpailuun (Ilmoittautuminen on auki 7.1.2018 klo 20:een saakka): tomi.arvas@turku.fi, viestiin mukaan bändin nimi ja kotipaikka, jäsenten iät ja soittimet sekä yhteyshenkilöltä sähköposti ja puhelinnumero. Mukaan mahtuu 30 yhtyettä!