Turun kaupunki on käynnistänyt sisäisen tarkastuksen kaupunkiin kohdistuneesta kavallus- ja varkausrikosepäilystä. Sisäinen tarkastus on aloitettu heti poliisin kerrottua epäilystä kaupungin johdolle.

Keskusrikospoliisi on tiedottanut tänään 15.11.2017, että se tutkii laajaa kavallus- ja varkausrikosta, joka kohdistuu Turun kaupungin rahavaroihin.

Esitutkinnan mukaan kaksi Turun kaupungin Kiinteistöliikelaitoksella lippuautomaattien ylläpidossa työskennellyttä henkilöä on kavaltanut huomattavan summan käteistä rahaa työtehtäviensä yhteydessä. Henkilöiden työtehtäviin on kuulunut Turun kaupungin pysäköintimaksuautomaattien tyhjennys.

Turun kaupunki tulee vaatimaan vahingonkorvausta rikoksella aiheutetusta vahingosta.

Epäillyt kaksi henkilöä eivät työskentele enää Turun kaupungin palveluksessa. Rikollisessa toiminnassa on ollut mukana myös kolmas henkilö, joka on aiemmin työskennellyt Turun kaupungilla vastaavissa tehtävissä. Hänen osaltaan tekoa tutkitaan törkeänä varkautena.

KRP:n mukaan kavallus- ja varkaustoiminta on alkanut jo 1990-luvulla ja se on ollut jatkuvaa aina poliisin suorittamiin kiinniottoihin saakka. Poliisi otti rikoksista epäillyt kiinni lokakuun lopulla ja heidän hallustaan takavarikoitiin anastettuja käteisvaroja.

Turun kaupunki tekee yhteistyötä poliisin kanssa asian selvittämiseksi.