Turun Suomalaisen yhteiskoulun lukion rehtori Riikka Lindroos sekä Koivulan päivähoitoyksikön johtaja Leena Nikkilä palkitaan virkansa ansiokkaasta hoitamisesta.

Turun Suomalaisen yhteiskoulun lukion rehtori Riikka Lindroos saa Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin ansiokkaasta työstään urallaan ja aktiivisesta osallistumisesta erilaisiin työryhmiin, foorumeihin, neuvottelukuntiin ja raateihin. Lindroos on toiminut myös asiantuntijaesiintyjänä sekä kouluttanut esimerkiksi ulkomaisia rehtoriryhmiä. Lindroosin työ on hyödyntänyt Turun kaupungin sivistystoimialan lisäksi myös koko maan sivistystoimea.

Koivulan päivähoitoyksikön johtaja Leena Nikkilä saa Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein. Nikkilä on toiminut pitkään päiväkodinjohtajana sekä lastentarhaopettajien edustajana opetusalan ammattijärjestön OAJ:n ja Lastentarhaopettajaliiton erilaisissa luottamustehtävissä. Luottamustehtävistä saatu kokemus ja laaja verkosto ovat hyödyntäneet merkittävästi paitsi häntä itseään myös Turun kaupunkia.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja luovuttaa heille kunniamerkit 7.2.2018.

Turun kaupungin sivistystoimiala onnittelee Riikka Lindroosia ja Leena Nikkilää.

Lisätietoa:

6.12.2017 annetut kunniamerkit