Euroopan suurin ympäristöalan vuosittainen tapahtuma EU Green Week järjestetään ensi vuonna 21.–25. toukokuuta ja sen teemana on tällä kertaa ”Green Cities for Greener Future”. Haku paikallisten sivutapahtumien järjestäjäksi on nyt auki. Tapahtumassa on mahdollista päästä esittelemään kestävään kaupunkikehitykseen liittyvää työtä esimerkiksi kiertotalouteen liittyen.

EU Green Week tuo yhteen eri sidosryhmiä keskustelemaan Euroopan ympäristöpolitiikasta sekä vaihtamaan ideoita ja parhaita käytäntöjä. Komission ympäristöasioiden pääosaston koordinoima tapahtuma huipentuu Brysselissä 22.–24.5.2018 järjestettävään konferenssiin. Sivutapahtumia voi pitää huhtikuun lopusta kesäkuun alkuun ympäri Eurooppaa. Haku sivutapahtumien järjestäjäksi on nyt auki ja päättyy 28.2.2018.

Sivutapahtumien järjestäminen on keino saada näkyvyyttä oman organisaation hankkeille ja kaupungin aktiivisuudelle kestävässä kaupunkikehityksessä. EU Green Weekin aikana järjestetty tapahtuma voidaan valita nostettavaksi virallisen tapahtuman nettisivuille ja sosiaaliseen mediaan.

Tapahtuma voi olla esimerkiksi:

  • Koulutus- tai tiedotustilaisuus
  • Avoimien ovien päivä tai infopäivä
  • Vierailu
  • Seminaari, työpaja tai konferenssi
  • Verkostoitumistilaisuus
  • Näyttely tai festivaali
  • Verkkotapahtuma, esim. webinaari

Sivutapahtuman järjestäjänä voi toimia kaupunkien viranomaiset, ympäristöalan viranomaiset, yritykset, järjestöt, tutkimusinstituutit, yliopistot ja korkeakoulut, kansalaisryhmä tai media.

Hae tapahtuman järjestäjäksi täyttämällä rekisteröitymislomake EU Green Week -nettisivuilla.

Lue lisää:

EU Green Week

Asiasanat: