Turun kaupungin kulttuurilautakunta päätti yksimielisesti keskiviikon 13.12.2017 kokouksessaan myöntää Aboa-apurahan valokuvaaja Vesa Aaltoselle. Aboa-apuraha on vuoden työskentelyapuraha, jonka suuruus vuodelle 2018 on 20 309,40 euroa. Määräaikaan 31.10.2017 mennessä Aboa-apurahaa haki yhteensä 18 taiteilijaa.

Kulttuurilautakunta toteaa perusteluissaan Vesa Aaltosen liikkuvan laaja-alaisesti taiteen kentällä. Aaltonen on tullut tunnetuksi monipuolisena kuvaajana, joka tulkitsee teoksissaan Aurajoen rantojen kansallismaisemaa sekä muuttuvaa kaupunkikuvaa ja sen asukkaita. Aaltonen perehtyy aiheisiinsa ja tekee perusteellista taustatutkimusta. Aaltonen liikkuu laaja-alaisesti taiteen ja valokuvauksen kentällä. Hänellä omaehtoisen taiteellisen työn tekeminen on muuttunut koko ajan merkityksellisemmäksi.

Aboa-apurahan turvin Aaltonen keskittyy muuttuvaa ja pysyvää kaupunkikuvaa käsittelevän valokuvaprojektin työstämiseen osa-alueiden kaupunkimaisema, luonto ja ihminen kautta:

Kahden vuoden ajan hän on luonut kuvillaan kaupunki-idylliä, johon Turku kulttuurikaupunkina luo runsaasti mahdollisuuksia. Modernia kaupunkia rakennetaan vanhoille alueille, mikä luo kiinnostavia kerrostumia. Aaltonen kokee olevansa tulkki ja kertoja. Uudet tulkinnat syntyvät tunnistettavassa ympäristössä – tarinoissa, joissa pääosassa ovat usein valo, muoto ja tunnelma.

Luonto on läsnä urbaanissakin ympäristössä. Aaltosen aiheet liikkuvat joskus todellisen ja kuvitellun välimaastossa etsien toista todellisuutta, joka on piilossa katseilta esimerkiksi Ruissalon metsissä tai meren rannalla.

Turun kaupungin kanssa toteutetun muotokuvakampanjan ”100 turkulaista” jälkeen on tarkoitus jatkaa projektia syventymällä henkilökuvauksen suuntaan antaen tilaa myös tarinoille. Tavoitteena ovat tilalliset henkilömuotokuvat, jotka toteutetaan ”luonnollisessa” ympäristössä.

Vesa Aaltonen (s. 1965) on turkulainen freelance-kuvaaja. Hän on valmistunut vuonna 1995 Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta ja työskennellyt laaja-alaisesti valokuvauksen kentällä. Aaltonen on toiminut myös valokuvauksen opettajana Turun taideakatemiassa.

Aaltonen on ollut toteuttamassa erilaisia yhteisöllisiä valokuvausprojekteja, osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin ja pitänyt yksityisnäyttelyitä sekä Suomessa että Ruotsissa vuodesta 1997. Aaltosen teoksia on muun muassa Turun ja Helsingin kaupungin taidemuseoiden kokoelmissa.