Euroopan meripäiviä vietetään tulevana vuonna 31.5.-1.6., tällä kertaa Bulgarian Burgasissa. Samaan aikaan meriaiheisia tapahtumia järjestetään ympäri Eurooppaa, ja oman paikallisen tapahtuman voi liittää osaksi Euroopan meripäiviä.

Paikallisten Euroopan meripäivät –tapahtumien tarkoitus on herättää laajempaa kiinnostusta meriä koskevia haasteita kohtaan. Erityisesti nuori yleisö halutaan saada tavoitettua paikallisten tapahtumien kautta.

Jos oman tapahtuman haluaa linkittää osaksi Euroopan meripäiviä, se täytyy järjestää huhtikuun ja kesäkuun välisenä aikana.

Komissio tarjoaa järjestäjille käyttöönsä Euroopan meripäivien markkinointimateriaalia sekä mahdollisuuden tulla nimitetyksi Euroopan meripäivien lähettilääksi ja saada kutsun Burgasiin esittelemään omaa hankettaan. Lisäksi paikallinen tapahtuma saa näkyvyyttä Burgasissa esitettävien videopätkien ja kuvien avulla sekä Euroopan meripäivien sivuston ja sosiaalisen median välityksellä.

Tapahtuma voi olla lähes minkälainen tahansa, kunhan se liittyy meriteemaan. Esimerkkejä sopivista tapahtumatyypeistä:

  • rantojen siivoaminen
  • luonnonsuojelutoimet
  • opastetut kierrokset satamassa tai rannikkokaupungissa
  • meriaiheiset konferenssit ja seminaarit
  • tiedottaminen kestävästä jätehuollosta
  • tiedottaminen kestävästä matkailusta
  • merimuseo- tai laivavierailut
  • purjehdus-/leijalautailukurssien järjestäminen lapsille ja nuorille
  • merileirit nuorille
  • yliopisto- tai kouluprojektit
  • taidenäyttelyt, teatteriesitykset, konsertit liittyen meriteemaan
  • jne.

Tapahtuman järjestäjänä voivat toimia esimerkiksi kansalliset tai paikalliset viranomaiset, yliopistot ja tutkimuslaitokset, kansalaisjärjestöt, satamaviranomaiset, merimuseot, yritykset, taidekeskukset, klusterit ja kalastajat.

Hae paikallisen tapahtuman järjestäjäksi 28. helmikuuta mennessä esittelemällä tapahtuman nimen, ajankohdan sekä antamalla lyhyen kuvauksen kohdeyleisöstä, tavoitteesta ja markkinoinnista.

Lue lisää ja hae tapahtuman järjestäjäksi

Asiasanat: