Suomen Kulttuurirahaston ja Kopioston yhteinen Lukuklaani-hanke on myöntänyt kehittämiskilpailussa Pääskyvuoren, Varissuon ja Samppalinnan kouluille sekä Vasaramäen koulun Lehmustien yksikölle palkinnot, joiden arvo on yhteensä 30 000 euroa. Lukuklaani lahjoittaa lisäksi kaikille Suomen ala- ja yhtenäiskouluille ensi syksynä kirjapaketin.

Lukuklaani kutsui viime syyskuussa Suomen ala- ja yhtenäiskoulut mukaan perustamaan tai kehittämään koulukirjastojaan. Tavoitteena oli edistää lasten lukemista antamalla lapsille innostava keino kehittää lukuympäristöä ja -kokemusta kouluissa. Varissuon koulussa palkintoraha tullaan hyödyntämään hankkimalla helppolukuista kirjallisuutta aloitteleville lukijoille ja sitä kautta herättää lukuinnostus jo nuorena.
– Pääskyvuoren oppilaat toivoivat uusia jännityskirjoja ja klassikko-sarjoja, kertoo Pääskyvuoren koulun opettaja Heidi Aulio.

Vasaramäen koulu osallistui kehittämiskilpailuun Lukumetsä-aiheisella työllä.

Lukutilassa hyödynnetään lasten omia piirroksia ja käsitöitä luomaan metsätunnelmaa.

– Koulun visiona oli rakentaa kaunis ja viihtyisä lukupaikka, Lukumetsä. Sen suunnittelu- ja rakennustyössä oli mukana opettajia, koulunkäynninohjaajia ja yhtenäiskoulun oppilaita ala- ja yläkoulusta, avaa apulaisrehtori Aino Holmén. Palkintoraha tullaan käyttämään Lukumetsän kehittämiseen ja rakentamiseen.

Palkinnot ojennetaan tänään 7.3. Helsingissä, ja turkulaisia kouluja siellä edustaa muun muassa opettaja Annina Stenvall, joka johti Vasaramäen koulun projektia. Kaikkiaan Lukuklaani-hanke sai lähes 450 hakemusta ympäri Suomen.

 Vasaramäen koulun Lukumetsä

Lisätiedot:
Apulaisrehtori Aino Holmén
Vasaramäen koulu
0401947053

Lukuklaani-hankkeen mediatiedote