Lounais-Suomessa on käynnissä voimakas, pitkäkestoinen talouskasvun vaihe. Positiivista rakennemuutosta siivittää alueen elinkeinoelämän erinomainen menestys. Meri-, lääke- ja valmistavan teollisuuden vahvat kasvunäkymät lisäävät luottamusta ja säteilevät korkeasuhdannetta myös muille toimialoille, erityisesti rakentamiseen ja palvelualoille.

Kasvun vahvistamiseksi Turun kaupunki ja koko kaupunkiseutu tukee yrityksiä monin tavoin. Kattoteemana on osaamisen varmistaminen.

- Yritysten kilpailukyvyn ja kasvun perustana on maailmanluokan huippuosaaminen, ja tämä on ehdottomasti turvattava, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

- Lounais-Suomessa on useita globaaleja, omalla segmentillään maailman johtavia yrityksiä, joiden tuotteet ja palvelut ovat joka päivä testissä kovimmassa kansainvälisessä kilpailussa, jatkaa Minna Arve.

Turun kaupunki on mukana useammassa koulutushankkeessa, joissa pyritään kasvattamaan teknisen alan osaajien määrää Lounais-Suomessa sekä lyhyellä että pitemmällä aikavälillä. Alueen tunnettuutta lisäämällä puolestaan houkutellaan muuttajia Lounais-Suomeen.

Myös Turun kaupungin infrastruktuurin parantaminen, joukkoliikenteen palvelukyky, riittävän asuntokannan varmistaminen ja laadukkaat hyvinvointipalvelut ovat tärkeä osa kokonaisuutta, joilla kasvu mahdollistetaan.

Töihin tänne -kampanja lisää Lounais-Suomen tunnettuutta ja vetovoimaa.

Osaavan työvoiman saatavuus kriittisessä asemassa

Turku panostaa vahvasti erityisesti valmistavan ja meriteollisuuden tarvitseman osaamisen varmistamiseen.

Käytännön esimerkkejä toimenpiteistä ovat teknologiayritysten tuotekehitystä kahdeksan korkeakoulun voimin palveleva Turku Future Technologies (TFT), alueen tutkimusinfrastruktuuria kehittävä TFT Competence Factory sekä erilaiset strategiset kumppanuussopimukset ja muu korkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyö.

Yksi Turun kaupungin tärkeimmistä panostuksista on Turun telakan naapuriin nouseva meri- ja valmistavan teollisuuden tulevaisuuden yrityspuisto Blue Industry Park. Sen konseptisuunnittelu valmistui loppuvuodesta 2017 Elomaticin toimesta ja rakentaminen ja toimintamallin kehittäminen on alkanut vuoden 2018 alussa.

Koulutuksen kehittämisessä tehdään toimia kaikilla koulutusasteilla

Vuonna 2017 Turku palkkasi Suomen ensimmäisen Työelämälehtorin. Uudenlaisen toimintamallin tavoitteena on tekniikan alan ja teollisuuden tunnetuksi tekeminen sekä alan koulutusvaihtoehtojen markkinointi yläasteilla ja lukioissa.

Turun ammattikorkeakoulu puolestaan on laajentanut ja laajentaa edelleen merkittävästi tekniikan alan koulutusta sekä infrastruktuuria. Insinööri (AMK)- ja insinööri (ylempi AMK) -koulutuspaikkoja sekä insinööreille ja rakennusmestareille suunnattuja muuntokoulutuksia on lisätty. 

- Merkittävää on opintopolkujen rakentaminen ja ristiin opiskelun laajentaminen tekniikan alalla Åbo Akademin, Turun yliopiston ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa, yhteiset tutkimusryhmät sekä laajeneva kansainvälinen yhteistyö, sanoo Turun ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Taatila.