Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi mm. Latokarin rakentamiseen liittyvän lupahakemuksen jättämisen. Alueelle sijoitetaan ylijäämämassoja, jotta sinne voidaan rakentaa tulevaisuudessa asuntoja. Myös Hotellin Marinan laajennuksen mahdollistava asemakaava hyväksyttiin.

Latokarin esirakentamisen vesi- ja ympäristölupahakemus

Latokarin alueen esirakentamiseen haettaan vesi- ja ympäristölupia, jotka mahdollistavat ylijäämämassojen sijoittamisen alueelle. Puhtaita ylijäämämassoja tulisi noin 200 000 kuutiota ja meriläjityskelvottomia lievästi pilaantuneita sedimenttejä noin 250 000 kuutiota.

Pilaantuneiden sedimenttien haitta-ainepitoisuudet ovat niin pieniä, että niistä ei ole haittaa terveydelle, eivätkä ne vaikeuta alueen tulevaa rakentamista. Hirvensalon pohjoisrannan ottaminen asumiskäyttöön edellyttää maanpinnan huomattavaa korottamista. Alueen esirakentaminen vie arviolta 15 - 20 vuotta riippuen ruoppauksista ja rakentamisen aktiivisuudesta.

Lautakunta hyväksyi esityksen lisäyksellä, että "lautakunnalle tuodaan lupakäsittelyn aikana selvitys ruoppausmassojen käsittelystä."

Herrainkulma (Linnankatu 24-32, Läntinen Rantakatu 23-31)

Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan Hotelli Marinan laajennus, Linnankatu 24 tontin uudisrakennus ja Läntinen Rantakatu 27 tontin vähäinen lisärakentaminen. Esitys hyväksyttiin äänestyksen jälkeen. Seuraavaksi asiaa käsitellään kaupunginhallituksessa, ja viime vaiheessa asemakaavan muuttamisesta päätetään kaupunginvaltuustossa.

Uittamon täydennys (Kannuskatu 5)

Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan asuinkerrostalojen rakentaminen Uittamon uimahallin tontille sekä kaupungin omistamalle maalle Kannuskadun varteen. Alueelle arvioidaan tulevan n. 400 uutta asuntoa. Asia jätettiin pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Simolankatu 37

Asemakaavanmuutoksella Simolankadun varren omakotitonttiin liitetään 620 m2 suuruinen osa Riihipellonpuistoa ja näin muodostetaan uusi kerrostalotontti Ylioppilaskylän itäosan vierelle. Esitys hyväksyttiin äänestyksen jälkeen.

Koivukatu 16

Poikkeamispäätös mahdollistaa rivitalon rakentamisen asuin- ja liikerakennuksen rakennusalalle Vasaramäkeen. Asia jätettiin pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Kaupunkiympäristölautakunnan kokousten esityslistat ja pöytäkirjat netissä: http://ah.turku.fi/kylk/2018/