Suomen kuuden suurimman kaupungin Avoin osallisuus ja asiakkuus -hankkeessa on kehitetty yritysten kanssa muun muassa palvelualustoja sekä parempaa asiakasymmärrystä. Palaute toimintatavasta on ollut innostunutta.

Avoin osallisuus ja asiakkuus -hanke

Hanke toteutettiin 1.4.2015–30.4.2018 osana kuutoskaupunkien 6Aika - Avoimet ja älykkäät palvelut -yhteistyöstrategiaa.

6Aika-strategia on osa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 toteutusta.

Hankkeen yhteenvetoraportti

Kooste hyvistä esimerkeistä

Huhtikuussa 2015 käynnistetyn 6Aika-hankkeen tavoitteena oli parantaa palvelujen saavutettavuutta ja käytettävyyttä sekä luoda uusia palveluliiketoimintamahdollisuuksia kuutoskaupungeissa. Hankkeen keskeinen toimintaidea oli vahvistaa elinkeinoelämän sekä tutkimus- ja kehittämisyhteisöjen roolia palveluekosysteemissä. Mukana kehittämistyössä oli myös Turun ammattikorkeakoulu.

– Kuusi suurinta kaupunkia on valtava voimavara. Hankkeen aikana kaupunkien kanssa yhteistyötä tekeviä yrityksiä on ollut lähes 470. Kohtaamisissa on ideoitu ja muotoiltu palvelualustoja, kehitetty kaupunkien ja yritysten taitoja toimia palveluekosysteemeissä, kokeiltu uudenlaisia yhteiskehittämisen menetelmiä sekä kehitetty yhdessä parempaa asiakasymmärrystä, hankepäällikkö Outi Laikko summaa huhtikuussa päättyvän hankkeen sisältöä.

Askeleet kohti asiakaslähtöisiä palveluekosysteemejä

Hankkeessa syntyneestä dokumentaatiosta on laadittu kattava yhteenvetoraportti, joka sisältää hankkeen aikana syntyneitä avainhavaintoja ja suosituksia. Lisäksi se kuvaa toimintaympäristön muutosta ja kehitysvaiheita, joiden kautta julkinen sektori voi siirtyä kohti asiakaslähtöisiä palveluekosysteemejä.

 – Hankkeen toiminnan tärkein vaikutus on hankkeen käynnistämä toimintakulttuurin muutos kaupungeissa. Olemme ottaneet kehitysaskeleita kohti palveluekosysteemiajattelua, mutta työtä on jatkettava määrätietoisesti edelleen. Hankkeessa tehtyjen konkreettisten kokeilujen ja pilotointien avulla kaupungin toiminta on avautunut uudenlaiseksi alustaksi yrityksille ja muille toimijoille. Palaute toimintatavasta on ollut hyvin innostunutta, Laikko kertoo.

Hankkeen välittöminä tuloksina yritykset ovat voineet testata ja kehittää palveluita kaupungin tarjoamissa ympäristöissä sekä saaneet palveluitaan osaksi kaupunkien monituottajamallia tai palvelunäkymää.

Yhteistyötä jatketaan

Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja ja Turun kaupungin hallintoryhmän johtaja Tuomas Heikkinen on tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin.

– Hankkeessa on luotu yhteiskehittämisen työkaluja kattavasti ja hyvin alkanut työ tulee kaupungeissa jatkumaan.  Myös palveluekosysteemiajattelua on vietävä edelleen eteenpäin ja edistettävä esimerkiksi yhteisen asiakastiedon hyödyntämistä niin, että sitä kautta yritysten edellytykset palveluinnovaatioihin entisestään kasvavat, Heikkinen sanoo.

Hankkeessa mukana olleet tahot ovat arvioineet kaupunkien välisen yhteistyön onnistuneeksi. Yhteistyön määrä on lisääntynyt ja syventynyt, tiedonvaihto toimintamalleista ja toteutustavoista on helpottunut, yhteistyö on tarjonnut lisää ideoita oman työn tekemiseen ja toisaalta ymmärrys muiden kaupunkien kehittämistyön sisällöistä on lisääntynyt.

– Yhteistyö on ollut hyvin hyödyllistä ja poikii todennäköisesti jatkossakin yhteisiä kehittämisaloitteita. Etsimme nyt aktiivisesti mahdollisuuksia, miten hankkeen teemojen mukainen yhteistyö voidaan vakinaistaa esimerkiksi jo olemassa oleviin kuutoskaupunkien yhteistyörakenteisiin, Heikkinen toteaa.