Turun kaupungin kaunistamisrahaston tuotosta esitetään kaupunginhallitukselle 200 000 euron jakamista kaupunkilaisille kohdistetun kyselyn perusteella Turun kansallisen kaupunkipuiston kaunistamiseen sekä luonnonsuojeluun, valaistukseen ja julkiseen taiteeseen.

Kaupunkilaiset toivoivat Turun kansallisen kaupunkipuiston alueelle piknik- ja leikkipaikkoja, skeittipuistoa ja valaistusta

Kaupunkilaisilta kysyttiin kaunistamisrahan tuoton käyttökohteita erityisesti nimeämisensä viisivuotisjuhlia viettävän Turun kansallinen kaupunkipuiston kaunistamiseen ja elävöittämiseen. Vastauksissa toivottiin mm. piknik- ja leikkipaikkoja, skeittipuistoa, kukkaistutuksia ja penkkejä. Monet toivoivat myös erilaisia valaistushankkeita.

Kyselystä saatiin arvokasta näkemystä myös kaupunkipuiston pitkäjänteiseen kehittämiseen. 

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Aurajokivarren ja keskustan ympärivuotista vetovoimaa vahvistettiin valaistushankkeilla. Aurajokivarren valaistuksen jatkohankkeeksi esitetään valaistus- ja ääniteosta Teatterisillan ja kaupunginteatterin lähiympäristöön.

Maailmanpuutarha Vasaramäkeen ja Lausteelle pop up -miniparatiisi

Vasaramäen Marjamäenpuistoon perustetaan Maailmanpuutarha, joka symboloi monikulttuurista Suomea ja on samalla kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle. Maailmanpuutarha jakautuu seitsemään eri maantieteelliseen tilaan. Kasvien lisäksi alueelle suunnitellaan porttiaiheita ja taideteoksia. Alueelle saavutaan pääportin läpi. Portin kustannukset esitetään katettavan kaunistamisrahaston tuotolla.

Lausteelle toteutetaan pop-up miniparatiisi penkkeineen ja istutuksineen. Koko projekti toteutetaan yhteistyössä nuorisotalon kanssa. Lisäksi hankitaan eri asuinalueilla tapahtumissa kiertäviä ulkokalusteita.

Turun kaupungin kaunistamisrahaston tuotto 200 000 euroa käytetään:

  • Luolavuoren luonnonsuojelualueen opastaulut 10 000 euroa
  • Kansallisen kaupunkipuiston kaunistamishankkeet 68 000 euroa
  • Aurajokivarren valaistus Kaupunginteatterin ja Teatterisillan alueelle 40 000 euroa
  • Virnamäki ja Halinen 10 000 euroa
  • Ulkoveistosten ja reliefien peruskunnostukset ja erikoispesut 8000 euroa
  • Jarkko Niemisen patsas Impivaaraan 2 000 euroa        
  • Suihkulähteiden huolto ja ylläpito 18 000 euroa
  • Töherrysten poistot ja yllättävät muut korjaustyöt 8 000 euroa                    
  • Maailmanpuutarha 18 000 euroa
  • Pop-up puutarha Lausteelle ja kalusteet 18 000 euroa

 Kaupunginhallituksen esityslistateksti