Turun kaupunki etsii kehittämiskumppania tai -kumppaneita Sepänkatu 1:n alueelle, jolla sijaitsee kaupungin omistama oppilaitoskokonaisuus. Rakennusten tiloja käyttää tällä hetkellä Turun ammattikorkeakoulu, joka on siirtymässä Kupittaalle kesän 2020 aikana.

Esittelytilaisuus

Luovutettavan alueen ja myytävien rakennusten esittelytilaisuus järjestetään 19.6. klo 12. Paikka: Sepänkatu 1, pääsisäänkäynti

Kilpailutus järjestetään kaksivaiheisena kilpailullisen ilmoittautumismenettelyn kautta. Alueelle ja sen rakennuksille halutaan yksi tai useampi omistaja. Tavoitteena on innovatiivinen suunnitelma, joka mahdollistaisi rakennusten saneerauksen ja uudiskäytön sekä mahdollisen korvaavan rakentamisen tai muun uudisrakentamisen.

– Alkuperäinen oppilaitosrakennus rakennettiin entisen Turun Teknillisen oppilaitoksen tarpeisiin 1960-luvulla, ja kokonaisuutta on 1990-luvulla laajennettu. Alueen rakennuskanta muodostaa monikerroksisen, kulttuuri- ja opetushistoriallisesti merkittävän kokonaisuuden. Tavoitteena on mahdollisuuksien mukaan varjella olemassa olevien rakennusten arkkitehtuurin ominaispiirteitä ja kerroksellisuutta sekä tukea kilpailualueen monipuolista käyttöä, kertoo maankäyttöinsinööri Tuomas Lindholm Turun kaupungin kaupunkiympäristötoimialalta.

Asemakaavaluonnos laaditaan valittavan kehityskumppanin tai -kumppaneiden kanssa kilpailuprosessin tuloksia hyödyntäen.

– Runkorakenteet ja monipuoliset tilat tarjoavat mahdollisuuksia erityyppisten toimintojen sijoittumiseen. On mielenkiintoista nähdä, millaisia ideoita erilaisten tilojen monipuolisesta ja luontevasta uusiokäytöstä kilpailutusprosessi synnyttää, ja miten tämä niveltyy mahdolliseen uudisrakentamiseen ja eri toimintojen yhteensovittamiseen korttelialueella, Lindholm toteaa.

Ilmoittautumiset vaadituin asiakirjoin tulee toimittaa ma 1.10.2018 klo 12 mennessä.

Tarkemmat tiedot ja kilpailumateriaali:

Sepänkatu

Asiasanat: